Ohjeet ja vinkit

Ohjeet ja vinkit
Ompeluohjeet ja -vinkit

Tee lapsen kanssa

Tee lapsen kanssa
Kototekoja lapsille

Sisustusteot

Sisustusteot
Koti

(S)c(h)ool or What!





Tämä raidakas collegekangas oli lojunut kangaskaapissani kesästä asti. Heti sen ostettuani päätin, että ompelen siitä pojalleni hupparin. Aika usein olen applikoinut tai muuten kuvittanut pojan paitoja, mutta tämän halusin pitää simppelin selkeänä ja raikkaana. Hupparin ehkä kivoin juttu on mielestäni tuo ristiin edestä menevä melko suuri huppu, jonka kujaan pujotin kuminauhan kiristimen (miksihän niitä virallisesti kutsutaan?) kera. Molemmat nyysin vanhasta takista. Hupparin huppu on vuoritettu mustalla trikoolla ja musta väri toistuu myös hihansuun ja helman resoreissa. Tehostevärinä käytin oranssia, joka toistuu tikkauksissa ja pilkistää myös hupun kujan reijistä. Hupun kujaan tulevat reijät tein ekaa kertaa Unikuun Terapiahuoneen Jennin vinkkaamalla idealla. Tosi helppo toteuttaa ja lopputulos on paljon kivemman näköinen kuin perus napinläpi. Paidan kaava on Ottobresta. Hihoja kavensin jonkin verran, mutta muutoin oikein toimiva kaava. 






Minecraft-peliin täysin hurahtaneelle pojalleni ompelin viilenevien päivien lämmikkeeksi pipon, johon tekstailin tekstiilitusseilla kyseisen pelin logon ja päähahmon. - Suosio oli taattu! :)






3 kommenttia

  1. Hieno huppari ja oijoi, tuo pipo menisi meilläkin kuin kuumille kiville :)

    VastaaPoista
  2. Kiitti! :) Pipo ja huppari ovat kyl molemmat olleet tosi kovassa käytössä.

    VastaaPoista

Jätä merkki käynnistäsi. Yksinpuhelu on tylsää... :)

Sisällön tarjoaa Blogger.