Ohjeet ja vinkit

Ohjeet ja vinkit
Ompeluohjeet ja -vinkit

Tee lapsen kanssa

Tee lapsen kanssa
Kototekoja lapsille

Sisustusteot

Sisustusteot
Koti

SIIRI JA MYYRY -TUNIKA, SAIPPUAKUPLIA JA TAIANOMAINEN KESÄPÄIVÄ


Siiri ja Myyry -kuosi
Joissain päivissä on taikaa. - Jotain sellaista, joka saa poikkeamaan tutulta reitiltä, avaamaan raollaan olevan oven ja kävelemään mäen ylös tai alas ihan vain silkasta uteliaisuudesta. Sellaisina päivinä katse erottaa pitsiverhojen läpi siivilöityvän valon ja auringonpilkut verannan patinoituneella puupinnalla. Tänään oli juuri sellainen päivä. Hyppäsimme Hakaniemessä metrosta ja päätimme kiertää Töölönlahden ympäri. Aurinko paistoi lähes pilvettömältä taivaalta. Olin pukenut tytöllemme päälle juuri valmiiksi saamani, suloisesta Paapii Designin Siiri ja Myyry -kuosista tekemäni tunikan. Kaulaan ripustettiin samaisesta kankaasta tekemäni saippuakuplapussukka. (Olin kertakaikkisen kyllästynyt kaatuileviin saippuakuplapurkkeihin ja niistä aiheutuvaan mielipahaan. Syntyi yksinkertainen idea, joka osoittautui kerrassaan loistavaksi - saippuakupla-aine ei kaatunut kertaakaan koko reissun aikana!) 

Paapii Design
Paapii Design -kuosiTämä satumaisen suloinen rakennus on ilmeisestikin leikkimökki! - Ikkunoista sisään kurkkien sisältä paljastui mm. nuken sänkyjä ja nukkeja. Tämä "mökki" löytyi sattumalta matkamme varrelta, Taidekahvila-nimisen viehättävän kahvilan pihalta. 

Siiri ja Myyry -mekko
Taidekahvila
On paikkoja, joissa on jotain lumoavaa. Aika tuntuu pysähtyvän. Tämä kahvila ympäristöineen oli juuri sellainen.

Saippuakuplapussi - ihan loistojuttu! Ei enää kaatuilevia kuplavesiä. 
Siiri ja Myyry -mekko

Paljon muutakin kivaa ja kaunista tuli nähtyä. - Kesä-Helsinki on kertakaikkisen ihana ja aina tuntuu löytyvän jotain kulmia, jotka ovat itselleni ihan uusia tai ainakin uudistuneita. 


Paapii Designin Siiri ja Myyry on niin suloinen kuosi, etten halunnut lisätä tunikaan kovinkaan suuria kommervenkkejä, jotta kuosi pääsee oikeuksiinsa. Tällainen napakka trikoo on kuitenkin luonteeltaan pikkuisen raskas, joten halusin keventää yleisilmettä pitsillä. Mielestäni se sopiikin tähän tosi kivasti ja tuo kesäisen kepeän yleisilmeen. Alkuperäistä mekkomallia muokkasin lyhentämällä pitkien hihat lyhyiksi ja tekemällä niskaan pyöreän halkion - tai miksi tuota nyt kutsutaankaan. Lisäksi lisäsin sen yläreunaan pitsinauhat. Ompelin pitsinauhat ensin kiinni sellaisinaan, mutta totesin heti, ettei pitsi tulisi kestämään sitomista kovinkaan montaa kertaa. Niinpä ompelin pitsin toiselle puolelle koko matkalle pätkät ontelokudetta. Lopputulos on minusta jopa kivempi kuin pelkällä pitsillä. 

Mekon kaava: Ottobre / Maxi Dot, 1/2014
Kangas: Paapii Design

Joko sinä alat päästä kesätunnelmaan? Meinaatkos pitää kesän aikana paussia käsitöistä ja /tai niiden bloggaamisesta vai pistätkö ison vaihteen päälle? 







12 kommenttia

  1. Voi ei, miten hyvä idea. Ehkä pakko tehdä meidän Kaksveelle. Saippuakupla-ainepussukka. :)
    Minä varmaan teen käsitöitä läpi kesän. Se on harrastus. Rakkain. Bloggaan, jos saan aikaiseksi jotain Semmosta. Pidän tauon, jos sellainen luonnostaan tulee. Miten sinä meinaat?
    Ps. Meidän perheessä alkaa tänään loma, kun Mieskin jää kesälomalle. Mansikkakakkuaineet ovat kaapissa odottelemassa. :)
    Suloista juhannuksen aikaa Sinulle! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No tee ihmeessä! On osoittautunut tosi hyväksi jutuksi. Ideaalein matsku ois kyl uikkarilycra. Kuivaa nopsaan. Kuulostaa kivan rennolta otteelta! Ei turhia paineita bloggauksesta tms. :) Juhannus tuossa jo menikin. Kässää taatusti mahtuu kesääni ja varmaan bloggaustakin. Löysempi tahti varmasti kummiskin. Meidän kesä on nyt vähän erilainen: minä meen heinäkuun alussa töihin. Ihan kiva kyllä. Oon kummiskin ollut nyt lähemmäs kolme vuotta jo kotona. Työvaatteita tietty pitää tehdä! :)

      Poista
  2. Olettepa te retkeilleet aivan ihastuttavassa paikassa! Mekko on kyllä suloinen ja kankaan väristä tykkään paljon. Saippuakuplapullo - kerrassaan mahtava idea, meilläkin olisi käytttöä sellaiselle! Minä olen perinteisesti pienen blogi- ja kässätauon pitänyt aina näin juhannukselta.Tänä vuonna bloggaus- ja käsityötahti on ollut sen verran maltillisempi, että mitään käsityötaukoa tuskin tulee pidettyä, jonkinlaisen pienen blogitauon ehkä kuitenkin heinäkuussa pidän, kun mieskin jää lomalle ja lapsilla on harrastuksistakin taukoa. Toivottavasti silloin puuhastelemme paljon yhdessä kaikkea mukavaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No eiks ookki ihana ympäristö! Innostuin kuvaileen ja lataan aikamoisen satsin tännekin. :) Bloggaustauko kuulostaa ihan hyvältä. Minusta on aina tervettä päästää välillä irti hetkeksi jostain tärkeästäkin. Antaa tilaa muulle ja jotenkin ettei homma muutu pakkomielteiseksi. ;) Itse välillä saan itseni kiinni sellaisesta et ihan liikaakin ajatukset pyörii bloggauksessa. Ihania kesäpäiviä sulle ja perheellesi! :)

      Poista
  3. Helsinki kuulostaa ihanalta paikalta, tutkittavaa riittää varmasti meidän kyliä enemmän :D Kauniit kuvat ja söpö mekko! Ja huippuidis tuo kuplapussi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kesä-Helsinki on tosi ihana! Asutaan Vuosaaressa ja aika paljon oleillaan siellä. Kesällä aina havahtuu siihen et ai hitsi, mehän asutaan Helsingissä! Sit on taas ihan turistina joka paikassa kameran kanssa. ;) Ja kiitos kivoista kommenteista! :)

      Poista
  4. Näissä kuvissa on ihana tunnelma; toisaalta pysähtynyt, menneen ajan havinalla varustettu. Ja toisaalta eteenpäin menevä, tulevaisuuteen katsova suloisen pienen myötä. Mekko on suloinen, pitsit tuovat kivaa pehmeyttä. Ja tuo kuplapussi (kun en muka jaksa kirjoittaa koko sanaa, vaikka tätä näpytellessä se olisi jo hoidettu) on loistoidis! Vielä nimittäin pian 7 veelläkin ne pullot tahtoo kaatua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ainiin, ja minäkin tykkään Helsingistä erityisesti kesällä. Yleensä silloin on ns. käytävä siellä päin :). Meidän lähikaupunkikin on kaunis kesällä, Kuopiossa on paljon kauniita vanhoja taloja, kunhan vähän poikkeaa (hieman rumahkosta) keskustasta. Erityisesti Väinölänniemi on oikea helmi ja Kuopiossa asuessa siellä lenkkeilin usein.

      Poista
    2. Olihan sinulla kysymyskin tuossa :D. Paljon en tänä kesänä ehdi ommella, mutta jokin neule/virkkaus tai vastaava on kyllä automatkoilla ja jalkapallokentän laidalla mukana. Bloggauksesta en aikonut sen kummemmin taukoja pitää, niin hitaasti olen ehtinyt sitä nyt kuitenkin päivittää. Kesällä on vaan niin paljon pihapuuhiakin, että ei ihan niin helposti tule jumahdettua koneiden (niin ompelu- kuin tietokoneiden) äärelle.

      Poista
    3. Kiitos ihanista kommenteista taas, Hanna!:) Jaksat vastailla aina niin ajatuksella. Varmasti lähes joka kaupunki on kyllä omalla tavallaan ihana kesällä, koska kesä nyt vain on niin ihana. :) Mut toki Helsingissä on nähtävää aika paljon enemmän kuin monessa muussa kaupungissa. Minulle Kuopio on aika vieras paikka. Joskus olen tainnut käväistä, mutta en kyl tunne yhtään sen tarkemmin. Virkkaus ja neulonta sopivat minusta tosi kivasti kesään juuri siksi, kun ne voi napata mukaansa. :)

      Poista
  5. Voi että, miten ihastuttavan näköiseen paikkaan olette tupsahtaneet, tässä on todellakin jotain satumaista:) Mekko näyttää tosi suloiselle kauniine pitseineen:) Olet kyllä varsinainen ideanikkari, tuo saippuakuplapussi on kyllä loisto idea!
    Helsingissä tulee aina silloin tällöin piipahdettua, aika pikaisesti kylläkin. Ois ihana päästä joskus kiertelemään kaupunkiin ihan ajan kanssa, ja piipahtaa vaikka ihanissa pikku puodeissa.:) Ollaan tässä juuri suunniteltu perheen kanssa, että suunnistettaisiin kesälomalla Helsinkiin ystävien luo ja käytäisiin samalla reissulla Korkeasaaressa. Eli aloitetaanpa kaupunkiin tutustuminen hyvin perinteisestä kohteesta..:D

    VastaaPoista
  6. Ihanat kuvat ja asu ♥ Olet hienosti kuvannut lapsen ilman, että hänen kasvojaan näkyy.

    Toi saippuakuplapussukka on mun huomisen to do -listalla! Pojat kaataa ne aina ympäri ja yleensä päälleen, joten toihan mun on tehtävä! Muuten taidan pitää parin päivän käsityövapaan ja vaikka lukea kirjan. Eikö Pieni Lankakauppa kuulostakin hyvältä? Sit tars aloittaa sen verran isompi virkkuutyö, että vähän hirvittää =D

    Aurinkoista kesää ja mukavia työpäiviä ♥

    VastaaPoista

Jätä merkki käynnistäsi. Yksinpuhelu on tylsää... :)

Sisällön tarjoaa Blogger.