Ohjeet ja vinkit

Ohjeet ja vinkit
Ompeluohjeet ja -vinkit

Tee lapsen kanssa

Tee lapsen kanssa
Kototekoja lapsille

Sisustusteot

Sisustusteot
Koti

SEURATTAVAN HYVÄT KÄSSÄSOMETTAJAT: KETÄ SEURAAN JA MIKSI?

house of pinheiro
Helsingistä Lappeenrantaan, Lappeenrannasta Lontooseen, Lontoosta Australiaan, pieni koukkaus Hämeenlinnaan, jonka jälkeen piipahdus Nokialla... klik, klik, klik. Matka käsityömaailman ympäri noin puolessa tunnissa. Aika kivaa, vai mitä! :)

Käsityö- ja DIY-maailmaan liittyviä blogeja ja Insta-tilejä on nykyisin järjettömän paljon. Toisinaan on oikeasti vaikea valita, mitä niistä seuraisi. Joka paikkaan ei millään ehdi ja kuitenkin sitä haluaisi seurata jokaikistä niistä oman mittapuun mukaan parhaista kässäsomettajista.

Blogien seuraajana huomaan pikkuisen laiskistuneeni vuosien saatossa tai ainakin olen tullut kriittisemmäksi. Yhtä harvempi blogi päätyy vakkariseurattavaksi. Olen myös siirtynyt seuraamaan useita bloggareita ainoastaan Instagramin puolelle. Samanaikaisesti seurattavieni lista on laajentunut uusilla - bloggareilla ja ainoastaan Instagramiin kässäkotinsa pystyttäneillä. Instagramin puolella seuraamisen aloittamisen ja lopettamisen kynnys on selvästi blogeja matalampi. Uuden blogin seuraamisen aloittaminen vaatii joko totaalisen "rakkautta ensi silmäyksellä" -ilmiön tai aikaa tunnustella, tutustua, ihastua. Koska aikaa on rajallisesti, jälkimmäisen syyn vuoksi blogien seurantalistani ei ole juurikaan laajentunut viime aikoina.

Vakioseurattavien lisäksi on olemassa sitten pikkuisen isompi kattaus niitä satunnaisseurattavia, joiden olemassaolon muistan nähdessäni linkin uuteen postaukseen esimerkiksi Facebookissa. ”Ai niin tuokin…”. Ja juuri, kun kuvittelet olevasi tietoinen lähes kaikista kässäsomettajista, somevirrasta pomppaa esiin superihana blogi, josta et ole koskaan kuullutkaan. - Paniikki! Apua, mitähän muuta multa on jäänyt huomaamatta?!

Tuossa yksi päivä pysähdyin miettimään, miksi minä seuraan juuri niitä, joita seuraan. Siitä sai alkunsa tämän kertainen postaus.


käpysen kuosi
TYYLISAMIKSIA VAI EI?

Seuraanko kässäsomettajista ainoastaan itseni tyylisiä somettajia? – Sellaisia, jotka tekevät sen tyyppisiä vaatteita tai sisustusjuttuja, jotka voisivat olla itsenikin tekemiä? No, en. Joukossa on toki niitäkin, mutta eivät ollenkaan kaikki.

Osaa käsityösomettajista seuraan omaperäisten ideoiden vuoksi, joitain taas häikäisevän käsityötaituruuden ansiosta. Joku kahmaisee mukaansa visuaalisen viehättävyyden vuoksi, kolmas hyvin kirjoitettujen postausten. Yhtä ainoaa seurattavuuden syytä en löytänyt. Useita kylläkin. En oikein osaa niitä asettaa tärkeysjärjestykseen, sillä ne ovat itselleni kaikki tärkeitä ja usein seuraamissani blogeissa/instagram-tileissä yhdistyy monta seurattavuuden syytä. Ainoastaan yksi peruste on ylitse muiden ja sen nostankin ensimmäiseksi.

PERSOONALLA ON VÄLIÄ

Vielä muutama vuosi sitten seurasin todella isoa määrää blogeja, joista osa oli eri maista. Nykyisin seuraan kansainvälisiä bloggareita enimmäkseen vain Instagramin kautta. Varinaisen blogin puolelle päädyn melko harvoin. On myös jonkin verran suomalaisia bloggareita, joita seuraan ainoastaan Instagramissa. Miksi? Hmmm… sitäkin jäinkin pohtimaan.

On paljon bloggareita, joilla on kivat ideat ja suorastaan tyrmistyttävän upeat kuvat, mutta blogin puolella kirjoittaja ei anna itsestään juuri mitään. Jollei kirjoittajan persoona pilkahda millään lailla mistään kulmasta, niin aika neutraaliksi jää.

Jos kaipaan pelkkiä ideoita ja ohjeita, menen Pinterestiin. Blogeja seuraan niiden takana olevien persoonien vuoksi. Persoona on se, joka saa kiinnittymään blogiin, samastumaan kirjoittajaan, innostumaan tai sitten ei.

Persoonan näkymisellä en tarkoita sitä, että kirjoittajan tarvitsisi välttämättä näkyä omilla kasvoillaan blogissa, enkä tarkoita myöskään sitä, että blogin tarvitsisi olla poskettoman henkilökohtainen. Persoonan pitäisi silti vilahtaa jostain sieltä ohjeiden ja vinkkien lomasta – pieninä lausahduksina, sivuhuomauksina tai omanlaisena kielenkäyttönä. Persoona on se, mikä luo blogin ilmapiirin ja hengen. Arvostan myös sitä, että blogin takana oleva ihminen tuntuu aidolta.

Moni seuraamani suomalainen käsityöbloggari on tullut minulle tutuksi ihan oikeassakin elämässä ja iso joukko heistä kuuluu myös Facebook-kavereihini. On ollut ilo huomata, että kaikki seuraamani bloggarit, jotka olen tavannut oikeassa elämässä, ovat osoittautuneet juuri sellaisiksi kuin ovat blogissakin. – Kivoiksi, inhimillisiksi, hauskoiksi, persoonallisiksi, inspiroiviksi – kuka miksikin. Osa tuoksi kaikeksi.

IDEAT JA TOTEUTUS

Ideat: mielenkiintoiset, hauskat, oivaltavat, erilaiset. Tai tutut ideat – oivaltavat toteutukset. Taiturimainen käsityöosaaminen. Lienee aika itsestäänselviä käsityöblogien seurauskriteerejä. Some-maailmassa vain nuo kriteerit eivät yksistään riitä. >> Palaa kohtaan ”persoonalla on väliä” ja kurkkaa seuraava kohta. Ja sitä seuraavakin.

ARVOPOHJASAMIKSET?

Kauhean räikeästi ristiriidassa oman arvomaailmani kanssa olevia blogeja en jaksa seurata. Seurattavieni listalla on monta somettajaa, joiden arvomaailmaan pystyn samastumaan. Lukulistaltani löytyykin monta sellaista, joiden arvomaailmasta paistaa läpi vastuullisuus hillittömän materialismin sijaan.

KUVA KERTOO…

Myönnän. Kovin heikkolaatuisin kuvin höystetyt blogit ja Insta-tilit vain jäävät nykyisin lukematta ja seuraamatta. Ne valitettavasti kalpenevat niiden laadukkaasti toteutettujen rinnalla. Enkä nyt tarkoita sitä, että jokaisen pitäisi olla valokuvauksen tai stailauksen mestari. Jo pelkästään riittävä valomäärä ja pikkuinen vaivannäkö tekevät kuville ihmeitä. – Jos näkee ison vaivan itse käsityön eteen, mikseipä näkisi pikkuisen vaivaa myös sen esittelyyn. Onhan käsityö aina nyt vähintäänkin hyvän kuvan arvoinen suoritus, vai mitä! :)

Myös blogin visuaalinen yleisilme (blogipohja, fonttivalinnat, värit jne.) vaikuttavat isosti kokonaisuuteen. Samoin kuvien koko. Postimerkin kokoiset kuvat jättävät visuaalisen elämyksen melko haaleaksi. Käsityöblogien visuaalinen laatu on mielestäni hypännyt muutamassa vuodessa ihan hirmuisen loikan eteenpäin. Sitä on ollut ilo seurata.

… JA TEKSTI…

Huolella kirjoitetut postaukset, joissa näkyy kirjoittajan persoona. - Arvostan! Pelkät työvaiheraportit ovat blogeissa joskus ihan jees ja paikallaan, mutta en oikein jaksa seurata blogeja, joissa ne ovat se ainut sisältötyyppi. >> Palaa kohtaan, persoona! Näin se vain on. Blogi ilman persoonallista ääntä on kuin massatuotettu, valkoinen perus T-paita. – Ihan jees, mutta ei erotu joukosta.

SATUNNAISESTI VAI USEIN?

Olen laiska seuraamaan blogeja esimerkiksi Bloglovinin kautta, Bloggerin kautta en ole seurannut ikinä. Eniten seuraan ihan vain ulkomuistista, Facebookin kautta ja Instagramista. Blogit, jotka päivittyvät harvoin tai äärimmäisen randomisti, jäävät valitettavasti seuraamatta. Ne vain yksinkertaisesti unohtuvat.

FOKUS

Seuraan jonkin verran käsityöblogeja, joissa on muutakin kuin käsityöaiheista sisältöä. Pääosin pidän kuitenkin siitä, että käsityöblogi on nimensä mukainen, eikä häröile sinne sun tänne niin pahasti, ettei lopulta kirjoittaja itsekään enää selvästi tiedä, mitä blogia on tekemässä.

LUKIJAA ARVOSTAEN


Blogit, joissa kirjoittaja ei vastaa lukijoidensa kommentteihin, jäävät minulta lukematta. En oikein ymmärrä sellaista. Toki siinä tapauksessa, jos kommentteja on satamäärin, mutta aika harvalla käsityösomettajalla on. Bloggaus on mielestäni mitä suuremmissa määrin viestintää. En ymmärrä, miksi joku haluaisi keskustella vain itsensä kanssa. Toki silloin, jos blogi on muodoltaan ja olemukseltaan pelkkä henkilökohtainen päiväkirja.

diy stories


NÄITÄ BLOGEJA SEURAAN

Vakioseurattavien listani on melko pitkä. Tässä koostetta käsityöbloggareista, joita seuraan aktiivisesti ja joita olen seurannut jo melko pitkään.

Helmoja ja hepeniä
Kristan taituruus on ihan omaa luokkaansa! Blogissa on paljon erityisesti tytöille tehtyjä, kauniita, ihan oman tyylisiä vaatteita. – Kauneutta, söpöyttä, romanttisuutta, värikylläisyyttä. Tässä vuodenvaihteessa Krista lupaili pientä muutosta blogin käsityövalikoimaan. Mitä ikinä se onkin, seuraan taatusti silti.

Mehukekkerit
Veeran blogissa tiivistyy oikeastaan kaikki kiva: taitavia käsitöitä, hyviä ohjeita, laadukkaita kuvia ja postauksien teksteissä inhimillinen ote. Blogista huokuu, että sen eteen on nähty vaivaa. Pidän kovasti Veeran valokuvaustyylistä, joka on viimeisteltyä, mutta silti lämpimästi elämänmakuista.

DIY Stories
Ompeluun painottunut blogi, jossa kaikki on aina hirmuisen harkittua ja viimeisteltyä sekä visuaalisesti tyylikästä. Ei kuitenkaan kliinisyyteen saakka, sillä postauksista paistaa läpi kiva, inhimillinen ihminen arjen haasteineen ja ilonaiheineen. Paulina tekee tyylikkäitä vaatteita, joissa on yleensä aina joku kiva twisti. – Innostuksella odotan hänen uutta, ihan ikiomaa lastenvaatemallistoaan!

Villapipo
Tämä blogi on poikkeus harvoin julkaistavien blogien joukossa. Seuraan sitä random-julkaisuaikataulusta huolimattakin. Villapipon lähes jokainen postaus sisältää jonkin uuden tekniikan, jota Hanna kokeilee ensimmäistä kertaa ja aina ihan käsittämättömän suurella taituruudella. Lopputulos on aina täydellisen viimeistelty. Hannan pukeutumisessa ja ideoissa on myös ihan oma tyylinsä. Tykkään huimasti. Instagramin puolella Villapipolla on meneillään ”unelmien kämppä” -projekti, jossa hän sisustaa design-meiningillä lapsensa nukkekotia. – Ihan mielettömiä ideoita!

Punatukka ja kaksi karhua
Punatukka ja kaksi karhua on juuri niin ihanan energisen räiskyvä kuin kirjoittajansakin! Blogi ei ole oikeastaan pelkkä käsityöblogi, sillä sen toisena punaisena lankana kulkee perheblogimainen sisältö. Se ei kuitenkaan tunnu millään tapaa irralliselta, vaan istuu kivasti kokonaisuuteen. Hanna myös kirjoittaa hauskasti ja ompelee kivoja vaatteita sekä lapsilleen että itselleen – enimmäkseen kuosikankaista. Viimeaikoina blogi on laajentunut myös neulontaan.

Hanna Mi
Kolmas seurattavan hyvä Hanna! Tästä blogista tykkään kovasti, mutta se on ollut nyt niin pitkään päivitystahdiltaan niin verkkainen, etten tiedä, onko se enää toiminnassa vai ei... Eikös olekin ihan kauheaa, jos joku suosikkiblogi lopettaa tai pitää superpitkän tauon! :( Kriisiryhmä, terapiaa! Miten tästä pääsee yli! Hanna on hurjan taitava ompelija, ammattilainen. Blogin henki on ihanan lämmin ja tekstit usein syvällisen pohdiskelevia - siinä käsillä tekemisen riemun lomassa. Toivotaan blogille siis jatkoa!

Ideoiblogi
Tätä ompeluun painottuvaa blogia olen seurannut pitkään. Tai en oikeastaan blogia, vaan naista sen takana. Piia-Mari on melkoisen nopeakäänteinen nainen ja olenkin ehtinyt seurata häntä jo useammalla bloginimellä ja seuraan varmasti jatkossakin - oli nimi tai blogiympäristö sitten mikä tahansa. Piia on mielestäni kiinnostava tyyppi ja seuraan häntä erityisesti pukeutumiseen liittyvien postauksien vuoksi. - Hyvä tyylitaju ja kivoja ideoita sekä omaan että lastensa pukeutumiseen liittyen. Lisäksi blogista saa hyviä tyyli- ja trendivinkkejä. Että jos haluat tietää, mitkä ovat vuoden trendivärit, niin yleensä se on selvinnyt tästä blogista. :)

The Little Village
Ihana Satu-Johanna! Hulvaton persoona ja DIY-sisustusmaailman Pelle Peloton! Nerokkaita ideoita ja loistava tyylitaju. Harmi vain, että blogissa on ollut jo pitkään aika hiljaista… Minne voi reklamoida, jos suosikkiblogin julkaisuaikatauluihin tulee suuria viiveitä, häh?!

Madam BC
Kierrätyshenkinen käsityö- ja DIY-blogi, jossa on paljon oivaltavia ideoita. Tykkään Marikon tyylistä kokonaisuudessaan: tehdyistä käsitöistä, kirjoitustyylistä ja visuaalisesta puolesta. - Laadukkaasti toteutettu blogi, jossa on kuitenkin inhimillisen lämmin kerronnan sävy.

Cause to Wear
Ekologis-eettinen käsityöblogi, jossa pukeutumiseen liittyvä trendi- ja tyylitietous on olennainen osa. Cause to Wear -blogissa kannetaan vastuuta kestävästä pukeutumisesta, osallistutaan aiheeseen liittyviin kampanjoihin ja varainkeruuseen. Arvostettavaa!

Virkkasin

Tämä blogi on uusin seurattavani. Blogi on kaunis ja harmoninen kokonaisuus: kivoja ideoita, taitavaa toteutusta ja blogi on myös visuaalisesti kaunis. Nimestään huolimatta blogissa on paljon muutakin sisältöä kuin virkkaukseen liittyvää. Blogin kirjoittaja panostaa valokuviin ja on tehnyt myös Youtubeen kivoja ohjevideoita.

Villa Nanna
Ihana Villa Nanna! Niin aitoa ja hersyvän boheemia. Minusta on mielenkiintoista seurata ihmistä, jolla on täysin omanlaisensa tyyli ja hyvin persoonallinen sellainen. Villa Nannassa tehdään kaikki kierrättämällä ja sepäs vasta onkin hienoa!

Ihan oikea blogi
Hyvä esimerkki siitä, että aina blogin ei tarvitse edustaa sitä itselle ominta tyyliä. Ihan oikea blogi on omasta tyylistäni poiketen retrohenkinen ja supervärikylläinen. Vaikka esimerkiksi moni Johannan tekemistä käsitöistä ei istuisi meidän kotiin, niin silti seuraan blogia suurella ilolla. Taitavasti toteutettuja virkkaustöitä ja koko blogi on yksi suuri, piristävä värikylpy!

Muita ihania
No, kukapa ei sitä seuraisi! Blogi lienee käsityömaailman suosituin tällä hetkellä. Enkä ihmettele. Tiinan hersyvän herkullinen visuaalinen tyyli imaisee mukaansa. Tosin blogi on kyllä mielestäni voittopuolisesti muuta kuin käsitöitä. – Pikemminkin visuaalisesti herkullinen lifestyle-blogi, jossa tehdään myös käsitöitä. Tämän painotuksen vuoksi itse seuraan sitä välillä tiiviimmin, välillä harvemmin. Lisäksi on todettava, että toisinaan minulle tulee tätä blogia selaillessa sellainen olo kuin olisin syönyt pussillisen vaahtokarkkeja… ;) Jonkin ajan kuluttua huomaan kuitenkin palaavani jälleen sinne – vähintään Instan puolella. Koska onhan se nyt vain niin ihana! :)

suunittelua


INSTAGRAM-SEURATTAVIANI

Tällä listalla on monta sellaista, joita seuraan myös blogien puolella, mutta en aivan yhtä aktiivisesti kuin edellä mainittuja. - Ihan jo siksikin, että osa näistä julkaisee postauksia hyvin harvakseltaan (mm. Eilen tein ja Pizzicato). Ja toisaalta, edellä mainittuja bloggareita seuraan myös Instagramissa. En niitä nyt viitsi tähän vain uudestaan listata.

Pakko nostaa ihan erikseen tähän @niinakivelä, jonka Instagram-feedi on suorastaan pökerryttävän kaunis. Niina asuu Espanjassa ja ompelee tyttärilleen aivan ihania vaatteita. Vaatteista ja tyttäristä otetut kuvat ovat kuin välähdyksiä jostain sellaisesta hurmaavan eteerisestä elokuvasta, jonka haluaisin ehdottomasti nähdä.

@neulisti
@nonnu
@hupsistarallaa
@annikalevanen
@pizzicato
@mydress_made
@lina_lydia
@mie.ite.blogi
@ideataskublogi
@mutturalla
@rinnasaramaki
@outilespyy
@birkenwasser
@molla.mills
@niinakivela
@kotohippusia
@huvikumpu
@kaikkipaketissa
@rauharentola
@houseofpinheiro
@jennimaensivu
@leeesselstrom
@eilentein
@annukanaurinkoiset
@sormustin
@trine.schroeder
@tillybuttons
@villahaka
@adaspragg

Youtubessa en seuraa tällä hetkellä ketään. Vaikka olen jonkun verran tehnyt videota itsekin, en ole esimerkiksi neule-vloggauskulttuuriin päässyt sisään ollenkaan. Olen äärettömän ehkä pikkuisen kärsimätön luonne ja toisaalta sitä omaa aikaakin on sen verran rajatusti, etten vain jaksa katsella pitkiä ja melko hidastempoisia suomalaisia podcasteja. Saa kyl vinkata kiinnostavista käsityövloggauspersoonista  - ehkä vielä innostun tuostakin lajista.

Olen kirjottanut kerran aiemminkin blogien seuraamisesta - vähän toisesta kulmasta. Postauksen löydät täältä: Blogimaailman matkaajan päiväkirja ja uusi mekko

No, mut mitäs sä sit seuraat ja miksi? Jos olet bloggari, niin kirjoitapa oma postauksesi tästä teemasta. Ois hirmu kiva kuulla ja saada myös mahdollisesti vinkkejä sellaisista superihanista kässäsomettajista, joista minä ja sun muut seuraajat ei ehkä olla vielä koskaan kuultukaan! :)

Lähiaikoina blogissani tulee olemaan taas pitkästä aikaa ompelujuttuja. - Kunhan vain löydän sen ompelukoneen mentävän ajan jostain. Ja kyllähän se löytyy, jos vain haluaa. Sen tietää meistä jokainen. Otetaan se sitten vaikka niistä yöunista... ;)

Mukavaa viikonloppua!

36 kommenttia

  1. Sun listalla on muutama joita itsekin seuraan aktiivisesti: Helmoja ja hepeneitä, Punatukka ja kaksi karhua sekä Villapipo. Ihania blogeja! Taitavia ja monenlaista osaamista. Itselle eka blogi mitä aloin seuraamaan oli Annukan Aurinkoinen ja heti perässä tuli Jennin Unikuunterapiahuone sekä Mutturalla. Samoihin aikoihin löysin Sateenkaaria ja Serpentiiniä, joka on erityisen ihana lifestyle-blogi. Niissä blogeissa, mitä itse seuraan on kuvilla merkittävä rooli. Monesti saattaa olla niin, etten jaksa edes lukea tekstejä. Itse tykkään, että kuvat ovat valmiiksi suuressa koossa, ettei niitä tarvitse klikkailla auki. Samoin itse arvostan tuota kommentteihin vastaamista. Omalla blogillani on pieni lukijakunta ja tykkään nimenomaan siitä vuoropuhelusta jota käymme. Itse en pyri miellyttämään blogillani ketään, vaan teen omannäköistä. Saatan kirjoittaa tekstin vaikka runo-, loru- tai riimimuotoon, jos siltä tuntuu. Se tyyli varmasti karsii paljon lukijoita, mutta en anna sen haitata. Minusta blogin pitää olla omannäköinen. Kuvausta haluaisin oppia paljon lisää, mutta huomaan siinäkin kehittyneeni, kun blogin alkutaipaleen kuvia katson. Mukavaa viikonloppua Sinullekin! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niin oonkin huomannut sut muutamissa seuraamieni blogien kommenttikentissä. :) Annukan aurinkoista oon itsekin seurannut. Nykyisin jostain syystä vain enimmäkseen Instan puolella. Mutturallaa seurasin kanssa alkuun. Nyt en ole kovin aktiivisesti seurannut ja Jennin blogikin päivittyy nykyisin aika verkkaiseen. Instassa seuraan kyllä. Nimenomaan: kuvat. Ah, se vain on niin iso ilo, kun kuviin on panostettu. Ja just on kova. että blogi saa olla just kirjoittajansa näköinen. Muutoin siitä tulee osa sitä massaa, josta on aika vaikea erottua. Sulla on kivan kodikas ja lämminhenkinen blogi. :)

      Poista
  2. Mulla on aika pitkälti samat ajatukset kun lähden seuraamaan mielenkiinnolla jotain blogia. Omalla lukulistalla tosin löytyy sitten paljon muutakin kuin vain diy- ja ompeluaiheita. Ja juuri se, että blogi on juuri tekijänsä näköinen on mulle se juttu. Useasti kun blogi alkaa näyttämään samalta kuin kaikki muutkin niin se jää mun lukulistalta. Olen myös huomannut kun seuraan näitä "linkitä blogisi"- postauksia, että esitellään lähes poikkeuksitta sellaisia blogeja, jotka on toistensa kopioita.

    Oli hyvä huomata tuossa kun luin tekstiäsi, että joko tiedän sinusta paljon tai sitten teksti kertoi itsessään paljon kun osasin jo listata sun seuraamat blogit ennen kuin ne katsoin :D Tosin, kyllä näiden vuosien ja projektien aikana aika hyvin oppii tietämään mitkä on toisen kiinnotuksen kohteet, jos itse vaan seuraa kyseistä blogia / henkilöä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No joo, se sellainen samankaltaistuminen onkin jännä juttu. Se on totta, että toinen toistensa kopioita löytyy erityisesti muoti- ja lifestyle-puolelta. Itse en niitä kyl kovin paljoa seuraakaan.

      Me selkeästi seurataankin aika paljon samoja blogeja. Monesti oon huomannut sut kommenttikentissä. Ja toki se on niinkin, että kun pitkään seuraa jotain blogia, niin ihmisestä sen takana tulee aika tuttu. Se onkin hauskaa, kun tapaa livenä bloggareita. Kun he tavallaan ovat jo niin tuttuja, vaikka tapaisi vasta ekaa. Kertaa... Mistä tulikin mieleeni: mä laitan sulle tänään viestiä siitä yhteiskirpparikierroksesta! :)

      Poista
  3. Reklamointi vastaanotettu :) oman elämän isot myllerrykset saaneet hiukan hiljaisen kauden. Huomenna jo tulossa uutta :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mahtavaa! Tuo selitys kelpuutetaan. :) Mut ihan mahtavaa, että blogihommat jatkuu! :)

      Poista
  4. Tämä olikin kiva postaus! Pidän itse myös käsityöblogia osoitteessa www.vaharaumalaine.blogspot.fi On ollut vaikea itse löytää luettavia käsityöblogeja. Tämä auttoi paljon! Kiitos😃

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Emmi! Ja kiitos omasta blogivinkistäsi. Upea blogi! Kävin heti tykkäämässä sivustasi Facebookissa. :)

      Poista
  5. Mikä ihana päivän piristys lukea mitä kirjoitit mun blogistani ja minusta, kiitos! Niin samoin ajattelen sinusta ja sun blogista, kuten toivottavasti tiedätkin! ❤ Tosi kiva postaus muutenkin, on kiva saada vinkkejä uusista seurattavista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla! Ja kiitos ihanasta palautteesta tännekin päin. :)

      Poista
  6. Jännitti onko Virkkasin listalla - JEE! <3 kylläpä voi olla piristävää :D Kototekoa seuraan siksi että siulla on aina uusia ideoita ja toteutukset niin mahtavia. Blogista, Facebookista, kaikesta heijastuu ammattimaisuus ja luotettavuus - tulee fiilis että näin miekin haluan tehdä.

    Tää postauskin oli hyvä, etenkin tuo persoonallisuus kohta. Olen miettinyt toisinko enemmän esim arkeani, päivätyötäni jne esille ja aina päätynyt siihen että en tuo. Nyt kuitenkin voisin ehkä rohkaistua ja näyttää muitakin puolia kuin sitä lankahullua kissaihmistä 😄

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kivasta palautteesta! Minusta persoonan näkyminen ei mitään järisyttäviä paljastuksia vaadi. Se voi olla vaan jo ihan persoonallinen kirjoitustyyli tai jotain pientä vivahdetta siellä täällä. :)

      Poista
  7. Voi kiitos ihanasta huomioimisesta!! ❤ Mukava kuulla, että tykkäät. Jännä muuten se, että vaikka seuraajia on tullut miun mittapuulla hurja määrä, kommenttien määrä on notkahtanut. Ehkä juuri se seuraamistapojen moninaisuus tekee sen? Omat lempparini ovat pitkälti samoja kuin sinulla ja seuraamissyytkin :) Joistakin blogeista tulee hienoista kuvista ja käsitöistä huolimatta vähän kylmä, jopa ylimielinen kuva kirjoittajasta, jos persoona jää etäiseksi ja etenkin , jos kommentteihin ei yleensä vastata. Ja tekstillä on minulle suuri merkitys myös! Kivaa lauantaita teille :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No eipäs kestä! Kyllähän minä tykkään kivasta blogistasi. Mulla on käynyt vähän sama, et kommenttien määrä on vähentynyt suosion kasvun myötä. Oon miettinyt, et tuleeko lukijalle jotenkin jossain kohtaa sit joku sellanen arkuus, ettei enää tohdi kommentoida, jos näkee, että blogilla on paljon seuraajia. En tiedä. Se on kyl jännä ilmiö ja sinänsä tylsä, koska minusta se on melkeinpä kaikkein parasta koko bloggauksessa. Voisin höpötellä lukijoideni kanssa vaikka kuinka! :) Se on totta, että osa taitavasti toteutetuista blogeista on hengeltään pikkuisen kylmiä. Sitä tyylikästä visuaalista tulvaa seuraankin sit mieluummin vain Instassa. Jollei blogi tuo juuri mitään lisäarvoa ja "lihaa" sen kuvan ympärille. en oikein jaksa seurata varsinaista blogia. Mukavaa sunnuntaita sinne! :)

      Poista
  8. Voi kiitos Sanna ❤ Olen otettu, että saan olla mukana näin varteenotettavien kässäblogien joukossa.

    Mulla on aika samanlaiset kriteerit seuraamiseen kuin sullakin. Haluan muutakin kuin ammattimaisia kuvia ja laskelmoitua postaamista. Mulla on jäänyt muotiblogien seuraaminen ihan kokonaan juuri tästä syystä, kun niissä lähes poikkeuksetta tarjoillaan vaan hienoja kuvia viimeisimmistä trendeistä. Se on lopulta vähän yksitoikkoistakin. Oon kyllä muutenkin huono blogien seuraaja, koska aikaa on just nyt niin rajallisesti.. Mutta tosi kiva postaus kyllä tämä! Uusia tuttavuuksia myös, joita kävin jo kurkkimassa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eipä kestä! Sulla on kiva ja sisällökäs blogi. Sitä on ilo seurata. ♡

      Poista
  9. Kiitos Sanna, tämä oli ihana huomionosoitus! Itse myönnän etten aina ehdi vastaamaan kommentteihin heti, mutta yritän aina parin päivän sisällä. En ole löytänyt vielä nappulaa, jolla saan sähköpostin kautta vastattua. Pitäisi varmaan löytää tähän ongelmaan ratkaisu ;)

    Ihanaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eipäs kestä, Veera! :) Ei kukaan varmasti odota, et salamana vastataan. Vaan et ylipäätään vastataan. On blogeja, joissa ei pääsääntöisesti vastata ikinä. Se on tylsää. Ihanaa sunnuntaita sinnekin! :)

      Poista
  10. Oi <3 Kiitos kauniista sanoista <3 Sitä aina ajattelee, että käsityösome on sen verran pieni, että tietää kaikki, mutta aina silloin tällöin tulee eteen blogeja/somettajia joista ei ole ennen kuullutkaan. Se on joka kerta yhtä hämmentävää =) Varsinkin Insta yllättää ja niin se teki nytkin! Mun pitää tutustua sun listaan =)

    Ihana postaus, niin kuin on blogisikin <3 Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Koko ajan tulee kyl vastaan niitä uusia tilejä ja blogeja. Ja sehän on vaan mukavaa. Ja kiitos ja mukavaa viikonloppua sinnekin! ♡

      Poista
  11. Kiitos tästä <3 en sano muuta kuin että kiitos sanoistasi, merkitsivät paljon (huono päivä ja huonot bloggausviikot, vähän on ollut lamauttavaa angstia blogin suhteen viime aikoina) ja mieli piristyi <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No mut sehän osuikin sit hyvään saumaan. Kiva jos ilahdutti! :) Noita notkahduksia tulee aina silloin tällöin. Pieni tauko tekee usein silloin hyvää. Oon huomannut. :)

      Poista
  12. Kiitos tosi kivasta postauksesta ja kiitos maininnasta 😍 Joukossa on paljon tuttuja ja hyviä seurattavia, mutta myös monta uutta, joihin aion kyllä tutustua. Postauksesi pisti ajattelemaan omaa blogia ja instaa, mutta myös syitä miksi itse seuraan juuri niitä mitä seuraan. Taisin myös löytää oman blogini miinuspuolen. Olen huono kirjoittaja, ollut aina. Vaikka kuvat ovatkin minulla pääosassa niin tajusin nyt, että blogi voi tuntua persoonattomalta jos tekstit jäävät vaisuiksi. Siinäpä siis kehitettävää 😊 Postaustahti on myös yksi miinuspuoli minulla, mutta sen kanssa on nyt vain elettävä, sillä aika ei yksinkertaisesti riitä. Minulla seuraamisen syyt ovat hyvin samanlaisia kuin sinulla. Joskus taas seuraamiselle ei keksi mitään hyvää syytää. Tulee vaikka vaan hyvä fiilis ja siksi jää seuraamaan. Mielenkiintoisia pohdintoja! Kiva kun otit tällaisen aiheen esille! Mukavaa sunnuntaipäivää ❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nää on kyl semmosia juttuja et ne ei oo niin yksiselitteisiä. Ja on ihan selvää, et joku on vahvempi kirjoittaja ja toinen visuaalisempi. Se on kummiskin se kokonaisuus, mikä määrittää yleisfiiliksen. Minusta sinun blogisi ei todellakaan ole persoonaton. Sinulla on todella kauniit ja tunnelmalliset kuvat. Persoonasi huokuu niistä. Ehkä välillä voisi olla vähän enemmänkin tekstiä, mut en mä sinuna ois siitä niin huolissani. Ihmisillä on erilaisia vahvuuksia, se on ihan selvä. Julkaisutahtikin menee toki omien aikataulujen mukaan. Monia hidas tempo ei haittaa, kun seuraavat esim. Bloglovinista. Minä voin olla myös ihan poikkeus siinä et tykkään seurata suht säännöllisesti päivittyviä blogeja. Tai ettei se tahti ois semmonen järjettömän vaihteleva. Mut blogisi on ihana anyway. Mukavaa ssunnuntata sinnekin! :)

      Poista
    2. Äh, kännykkä.. sunnuntaita siis! :)

      Poista
  13. Sun listalla oli monia joita seuraan itsekin, tälläinen postaus voisi olla kiva tehdä, ehkä kirjoitan samantapaisen:)
    Kiitos jälleen kerran hyvästä postauksesta! :)

    VastaaPoista
  14. Kiitos ja kumarrus tästä maininnasta <3. Monta tuttua suosikkia löytyi minullekin noista listoiltasi, ihan vakkariseurattavia ja sellaisia, joita seuraan enempi sitten postausaiheen mukaan. Kyllä minäkin tykkään suht vakityisesti päivittyvistä blogeista, mutta siis mulle hyvä tahti on korkeintaan 3-4 krt kuussa, en tahdo pysyä enää perässä, jos kovin paljon aktiivisempi tahti on. Ja blogivuosien myötä sitä on joihinkin blogeihin ja bloggaajiin tykästynyt ja tutustunut niin paljon, että postausta odottaa kyllä kauemminkin. Onkin sitten aina tosi kiva kuulla toisen kuulumisia, jos hiljaista on ollut pitkään :).

    Itse koen olevani aika huono kirjoittaja, en osaa tiivistää asioita tarpeeksi ja teksti on monesti aika teknisesti painottuvaa. Kuvauksessa olen kehittynyt vuosien saatossa, mutten nyt mikään mestari ole siinäkään. Joten kai se mun vahvuus on sitten ne itse käsityöt :). Se on ainakin itsellä ollut toiveena ja tavoittena käsitöiden suhteen blogin puolella eli esitellä vähän erilaista kuin muilla eikä ihan juosta niiden viimesimpien trendikankaiden tai juttujen perässä. Tai ainakin sitten toteuttaa niitä omanlaisella tyylillä ;).

    Noista podcasteista ja videoista en ole minäkään innostunut, juurikin siksi, että ne vievät sitten huomattavasti paljon enemmän aikaa kuin blogitekstien lukeminen ja some-aika on jotenkin kuitenkin hyvä pitää hallinnassa. Se olis sitten taas jostain muusta pois ja nyt mulla on nää somekanavat niin hyvin hyppysissä, etten kaipaakaan siihen mitään lisää enää :).

    Mukavaa talvista viikkoa sulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No sä nimenomaan oot käsityötaituri ja aina innolla odotan, et mitä kivaa oot keksinyt. Mun mielestä sulla on kyl kivat kuvatkin ja vaikka teksti onkin työvaihepainotteista, sieltä väleistä tulee kummiskin esiin sun persoona. Täytyypäs käydäkin kurkkaan uusin postauksesi. Mukavaa viikkoa! :)

      Poista
  15. Kiitos tästä postauksesta!
    Helmoja ja hepeneitä, Villapipo ja Punatukka ja kaksi karhua olivat ennestään tuttuja.
    Muutama päivä tässä meni kolutessa muut vinkkisi läpi :D
    Seurantaan jäi The Little Village, hurahdin heti! Ja tuolta blogista löysin Kaikki Paketissa ja hurahdin siihenkin!
    Yksi oma suosikkini on Hommahuone. Miiinullekko myös, mutta siellä päivitykset lähes loppuneet :'(
    Oma blogin pito on vasta haave asteella!
    Kototeko on muuten aktiivisessa seurannassa ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eipäs kestä! Kiva, jos löytyi uutta luettavaa! Nuo kaikki luettelemasi on tosi kivoja. Miinullekko postailee välillä Instagramin puolelle. Ja kiva kuulla, että seuraat blogiani. Mukavaa viikkoa sinulle! :)

      Poista
  16. Kiitos<3 Kylläpä lämmitti sydäntä tämä huomionosoitus, aika huimaa päästä näiden konkaribloggareiden seuraan:) Ja kiitos kivasta postauksesta. Suurin osa mainitsemistasi blogeista löytyy lukulistaltani, mutta löytyi sieltä muutama minulle uusi tapaus. Täytyykin heti pikimmiten tutustua!
    Ulkomaisia blogeja ei lukulistaltani löydy kuin Trinen blogi. Instassa seuraan sitten enempi ulkomaisia ja sellaisia jotka ovat kässäilyissä erikoistuneet johonkin tiettyyn aihepiiriin, esim.kirjonta, virkkaus ja erityisesti tällä hetkellä nuo miniatyyri/nukkekotihommelit..
    Podcastit ei kovinkaan innosta, mutta jonkun verran tulee videoita katseltu. Lähinnä siis tutoriaaleja johonkin tekniikkaan liittyen, mutta ei siis varsinaisia vakkariseurattavia.
    Entäs oma bloggaaminen..huoh:D No, sillä randomilla olen päättänyt jatkaa. En pysty, enkä itseasiassa haluakaan asettaa itselle kässäilyihin tai bloggaamiseen mitään aikataulua, koska tiedän, että siitä aiheutuisi mulle stressiä..Lukijoiden kannalta tämä ei mietenkään ole mikään hyvä juttu, mutta tällä hetkellä on vaan mentävä näin. Kevään jälkeen tilannehan voi olla ihan toisin, mutta ei parane suunnitella liikaa:) Tunnistan myös toisen miinuspuolen.
    Olen tosi huono kirjoittamaan ja sehän itseäni joskus ärsyttää ihan suunnattomasti. Saatan tuhrata yhtä postausta tunti tolkulla, enkä siltikään meinaa saada omia ajatuksia tekstin muotoon:D Monta hyvää juttua (ainakin mun mielestä:D) jäänyt sen takia kertomatta. No, tässäkin tietysti auttaisi, jos postailis useammin..:) Ja niitä tekniikkajuttuja tulen jatkamaan, ne kun itseäni kovin kiinnostaa.
    Mukavaa viikonloppua sulle<3



    VastaaPoista
  17. Kaunis kiitos Sanna <3! Hiljaista on ollut, kyllä. Huopatossutehtaallakin on kovempi meteli (no onhan siellä tietenkin). Mitäpä sitä turhia selittämään, meni syksy aika uupuneessa mielentilassa. Ei tuntunut olevan mitään asiaa blogiinkaan, kun oli vaan noita perusvaatteita :D. Nyt koetetaan ottaa säännöllinen postaustahti taas ohjelmaan :). Olen sun kanssa niin samaa mieltä noista seuraamisen syistä. Tykkään persoonallisista blogeista. Mun listalla on tosi paljon tyyliltään itsestäni poikkeavia seurattavia, mutta niissä on jotain muuta kivaa. Just se arvomaailma, persoona jne. Tai ne huikeat ideat. Sun listassa on kyllä samoja, mitä mullakin. Instassa on niin paljon mahdollisia seurattavia, että väkisin sieltä jää monta hyvää katsomatta. Nyt on omaan listaan eksynyt noita kirjontaa tekeviä, kun sen aion ottaa tän vuoden teemaksi käsitöissä :). Sun blogiin on aina ilo tulla, olet ihan pro näissä jutuissa :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vaan itsellesi kivasta kommentista! Odotan kans innolla sun uusia postauksia. ❤

      Poista
  18. Hyviä nämä jutut, kun tutustuu itsekin uusiin blogeihin. Sellaisiin johin ei omassa kuplassaan törmäisi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No se on totta, et jokaisella on varmasti se oma seurattavien rinki ja helposti ei tule sen ulkopuolelle kurkisteltua. Kivaa, jos löysit itsellesi uutta luettavaa. ☺

      Poista

Jätä merkki käynnistäsi. Yksinpuhelu on tylsää... :)

Sisällön tarjoaa Blogger.