Ohjeet ja vinkit

Ohjeet ja vinkit
Ompeluohjeet ja -vinkit

Tee lapsen kanssa

Tee lapsen kanssa
Kototekoja lapsille

Sisustusteot

Sisustusteot
Koti

KOKEILUSSA: TUMMAN TUKAN SÄVYTYS KAHVILLA

hiusten värjäys kahvilla



Hiusten luonnonmukainen värjääminen on ollut suunnitelmissani jo pitkään. Olen miettinyt oman värin kasvattamistakin, mutta jotenkin kaipaisin kuitenkin jonkinlaista sävyä. Oma tukkanikin on kyllä melko tumman ruskea, mutta silti. 

Jokunen aika sitten törmäsin netissä keskusteluun hiusten värjäyksestä kahvilla. Wau! – Kuulostaapa eksoottiselta. Sitä oli aivan pakko kokeilla. Oliko ideasta mihinkään - jatkoon vai ei? Sepäs selviää tuotapikaa, kun luet eteenpäin. 😊



hiusten värjäys kahvilla
hiusten värjäys kahvillaAlkuperäinen ohje on Pauligin Facebook-sivulta. Siinä ohjeistettavat määrät olivat kyllä ainakin omaan tukkamittaani ja -määrääni aivan yläkanttiin. Tein puolet ohjeen määrästä ja silti väriä jäi jäljelle puolet. – Oikeastaan ihan sopivasti värin ylläpitämistä ajatellen.

Näin se toimii

Puolipitkään, ohuehkoon tukkaan tarvitset:

  • Noin 1 dl kylmää/jäähtynyttä kahvia
  • 1 rkl kahvipuruja
  • 1,5 dl hoitoainetta
Sekoita kaikki ainekset keskenään tasaiseksi seokseksi. Levitä seos kuivaan tukkaan ja sitten vain odottelet. Ohjeessa neuvottiin pitämään aine tukassa puoli tuntia. Itse olin skeptinen ajan riittävyyden suhteen ja niinpä annoin aineen vaikuttaa kaksi tuntia.

Ja sitten yksi tärkeä vinkki: Seos valuu reilusti eli suojaa vaatteesi, erityisesti olkapäät. Suosittelen laittamaan tukan päälle tiukkaan sidotun muovipussin. Näin vältyt pahimmilta valumisilta ja aine pysyy kosteana. Joo, myönnetään, en todellakaan näyttänyt viiden tähden kylpylän asiakkaalta Alepan muovipussi päässäni, mutta käytännöllisyys edellä… Että nyt ehkä sitten kummiskaan ihan mitään Paula-tyttöainesta. ;)

Kun aine on vaikuttanut, huutele se huolella pois. Itse pesin vielä tukan shamppoolla tässä kohtaa, sillä epäilin, että hoitoaine olisi jättänyt tukan lähmäiseksi. Siinäpä se.

Epäilin hyvin vahvasti, että näkyykö  tummassa tukassani minkäänlaista eroa. Kun tukka oli kuiva, olin pökertyä ilosta: sävy oli aivan ihana! Juuri sellainen, mistä olin haaveillut. Eli lämpimän ruskea, kahvimainen. Aavistuksen punertava. Todella kaunis ja luonnollinen sävy.

hiusten värjääminen kahvilla

PYSYYKÖ VÄRI?

Vaikka väri tarttuikin hyvin, mietitytti silti, kuinka se pysyisi tukassa. Pesen nimittäin hiukseni päivittäin. Olin lukenut jostain, että väriä pitäisi ylläpitää huuhtelemalla esimerkiksi kahvipapu-etikka-seoksella. Koska tekemääni väriä jäi yli, otin sen hyötykäyttöön. Säilytin seosta jääkaapissa. Arvelin, että viikon verran se säilyisi käyttökelpoisena. 

Levitin joka aamu hiusten pesun jälkeen väriseosta tukkaan hoitoaineen tapaan. Värjäyksestä on nyt aikaa viikko. Ja miltä tukkani näyttää? Sävy on haalistunut kyllä jonkin verran, mutta ei kokonaan. Tukka on edelleen kivasti punertavan ruskea. Jatkossa aion tehdä etikka-kahvipapuseosta ja kokeilla sävyn ylläpitoa sillä. 

Luulen, että kahvivärjäyksellä värin joutuu laittamaan uudestaan parin viikon välein. Saa nähdä, jaksanko värjäillä niin usein. Joka tapauksessa kahvilla värjääminen yllätti positiivisesti ja väri on mielestäni tosi kiva.


kahvivärjäys
Ai niin. Lopuksi vielä vinkki herkimmille. En suosittele tukan värjäystä illalla. Pari tuntia kahvia tukassa – lopputulos oli se, että en juurikaan nukkunut seuraavana yönä. En tiedä, johtuiko jostain muusta vai juuri kahvista päässäni, mutta unet meni. Pisti myös miettimään, että jos kahvi imeytyy tuolla tavoin päähän, niin mitä kaikkea ja millaisin vaikutuksin imeytyykään sitten niistä väreistä, jotka eivät ole luontoa nähneetkään!

Että siis hiusten värjäys kahvilla: jatkoon vai ei? - Ei mulla oo yksiselitteistä vastausta. Väri on tosi kiva, mut vaatii ylläpitämistä. Sanoisin, et sopii parhaiten sellasille, jotka ei pese tukkaansa kovin usein. Varmaan nyt jonkin aikaa tällä kokeilen ja tiedänpä, et tällä tekniikalla saa tarvittaessa aina kivan värin.  

Onko sulla kokemuksia hiusten värjäämisestä luonnonmukaisilla aineilla tai ihan tällaisin keittiökaapin varustein?

Blogini pääteemat ovat nykyisin käsityöt, herkuttelu, hemmottelu ja koti. Vaikka blogini painottuu käsitöihin, käsittelen blogissani säännöllisellä kierrolla kaikkia pääteemoja. Lisää hemmottelu-aiheisia postauksia löydät siis täältä. Lähiaikoina luvassa myös herkuttelua. - Pysyhän kuulolla! :)





24 kommenttia

  1. Kiva tuli! Mä värjään Lushin kasviväreillä ja tykkään tosi paljon, vaikka siinä onkin vähän puuhaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niinpä. Lushia on pitänyt kokeilla pitkään. Mahtaako ne kaikki tuoksua ihan järjettömän vahvasti? Mä en meinaa pystyy meneen niiden liikkeisiin, kun se tuoksu on niin vahva ihan älyttömän kauas saakka. Oon monesti miettinyt, et miten kukaan pystyy oleen siellä töissä. Tuotteet kyl vaikuttaa ihanilta. :)

      Poista
    2. Ei ne minusta kotona enää haise niin kamalasti. Oli siinä vähän totuttelua kun siirryin heidän tuotteisiin, mutta luulen, että kyseessä oli normaali uuden shampoon aiheuttama hämmennys.

      Nuo hiusvärit tuoksuu kyllä vähän ja tarvitsee pari pesua, ennenkuin haju poistuu.

      Poista
  2. Oi, tämäpä onkin jännää! En ole koskaan värjännyt hiuksiani, ja oma värini on vuosien mittaan vaalentunut brunetesta kullanvaaleaksi. Joskus voisi kyllä repäistä ja kokeilla, mitä kahvi sanoo tällaisesta vaaleanpuoleisesta tukasta! Sinulle teki kyllä tosi kauniin sävyn! :)

    Luulen, että tuo nukkumattomuus voi hyvinkin johtua kahvista - itse tein joskus nukkekotiin pergamenttia liottelemalla paperia tuntikausia kahvissa, enkä nukkunut kuin pari tuntia seuraavana yönä. Olen tähän asti pohtinut, oliko tuo ihan vain sattumaa, mutta ehkä tämä sinun tapauksesi nyt vahvistaa hypoteesin... :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No eikös! Wau, oonkohan vielä ikinä tavannut ketään, kuka ei ois koskaan värjännyt tukkaansa! Ja aika jännä tuo sun muutos. Tuntuu, et useinmiten käy just toisin päin eli vaaleasta tulee tummempi.

      No tuo sun kokemus vielä vahvistaa tätä mun ajatusta kahvin imeytymisestä päänahan kautta elimistöön. Kyllä se varmasti just näin menee. :)

      Poista
  3. Vau. Olisi ollut kiva kyllä nähdä ennen ja jälkeen kuvat hiuksistasi. Sävy näyttää aikasta upealta. Entä kauanko hiukset tuoksuvat kahvilta käsittelyn jälkeen. Ja miten pitkälle tuoksu kantautuu? Jos menen ulos kahvivärjätyissä hiuksissani, niin alkaako naapurin tehdä mieli munkkia :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo niin ois, mutku innostuin värjäämisestä illalla, eikä silloin ollut enää valoa. Mut voit huoletta verrata tuohon mun blogin profiilikuvaan. Tuon sävyinen tukka mulla on kutakuinkin aina. Nyt ennen värjäystä vain pikkuisen kulahtaneempi ja juuresta vähän haaleampi. Mut tumman ruskea vailla häivähdystäkään punaisesta. Kahvin tuoksu pysyy kyl koko ajan, jos tukkaa huuhtelee / käyttää pitkin viikkoa sitä väriainetta hiusten pesun yhteydessä. Ja varmaan pysyis jonkin aikaa muutenkin. Mut ei sitä tuoksua itse sit enää haista ja muutkin vaan, jos tulee ihan lähelle ja nuuhkii. Et ei ehkä naapirin ala tekeen mieli munkkia. Jollei tunge päätään sun päänahkaan kiinni. ;)

      Poista
  4. Minä luotan kampaajaan ja purkkiväriin, vaikka luonnonmukaisempi on jo pitkään houkutellut. Kerran värjäsin hennalla, mutta se ei jaksanut tehdä omalle tyvikasvulle yhtään mitään. Lisäksi inhosin ylikaiken sitä mullan hajua päässä! Värjäämättäkään en tahdo olla, kupari tukka on niin iso osa identiteettiä. Toivottavasti siitä ei suurta vahinkoa minulle tule... Mutta sinun värjäystulos on aivan mahtava! Vau ♥ Olisiko sinun mahdollista harventaa pesuväliä vaikkapa kuivasampoon avulla? Tuo joka päiväinen pesu vie kyllä kaikki sävyt mennessään... Itse pesen vain pari kertaa viikossa, kun ei juurikaan rasvoitu ja kuivaamiseen menee föönilläkin ihan sikanaan aikaa. Muksaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mut onhan niitä purkkivärejäkin varmasti aika monenmoisia nykyisin. Luonnonmukaisiakin. Minkä värinen sun tukka on sit oikeesti? Ymmärrän kyl hyvin tuon identiteettihomman, jos oot ollut tyyliin aina punapää. :)

      Joo, tuota pesuvälin harvennusta oon miettinyt pitkään, et millä sitä sais harvennettua. Mun tukka rasvottuu kyl luonnostaan nopeasti. Vähintäänkin ohimoilta. Joskus kokeilin semmosta, et pesin tukan joka toinen päivä, mut aamuisin kummiski siitä ohimoilta. Tuo kuivashamppoo vois olla kokeilun arvoinen. Lucky You, että pärjäät noin harvalla pesuvälillä! Mulla tuo kuivatus ei oo kyl ongelma. Se on reilussa tunnissa kuiva ihan itsekseen. ;) Sen verran ohkaiseksi on mennyt tässä viime vuosien valvomisrumbassa. Muksaa viksaa sinneki! :)

      Poista
    2. Oon luonnostani aika tummahiuksinen, lapsena ollut tuollanen kuin tuo sinun kahvivärisi :) Nykyään tyvi näyttää niin tylsältä, etten tahtos sen värisiä. Oon ollut punaisessa nyt kymmenisen vuotta (!), sitä ennen pitkään musta ja välillä vaalea, kaikkea kokeiltu 😄

      Poista
  5. Hauska idea! Olen ollut vuoden no poo -linjalla, eli pessyt hiukset pelkällä vedellä. Täytyypä katsoa, jos kokeilisin tällaista värjäystä. En tosin ole värjännyt hiuksiani kymmeneen vuoteen, koska huomasin tykkääväni omasta väristäni. Jotain piristystä kyllä voisin kokeilla, mutta myrkkyväreistä en ole innostunut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No tää vois olla just kiva vaikka, jos johonki juhliin oot menossa ja haluat kiiltoa ja vähän sävyä. 🙂

      Poista
  6. Oho, en olekkaan koskaan kuullut tälläisestä vaihtoehdosta. Blondille ilmeisesti sitruuna auttaa vaalentamaan, mutta entäs mun harmaat? :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä en oo perehtynyt blodien värjäyksiin kovinkaan paljoa. Yllättäen. 😉 Harmaat on kyl haaste. Mä en tiedä tepsiikö niihin mikään luonnonmukainen tai ainakaan kotikonstit. Sen harmaan pinta kun on jotenki erilainen.

      Poista
  7. Tulipa kiva. Itse etsiskelen sellaista, jolla voisi sävyttää omaa punaista tukkaa, varsinkin kun minulla on vitiligo myös hiuksissa niin mikään ei pysy, ei edes se oma väri :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eiks tullukki! Olin ihan varma, ettei mun tummassa tukassa näy mitään eroa. Olikohan joku marja-aronia vai mikä lie, semmomen, mistä tulee punaista?..

      Poista
  8. Oi miten metka juttu ja kokeilu! Tuohan on aivan mahtavaa! Sävykin on kaunis ja mieti, että kuinka helppoa kun suhautat kahvit ja sitä jää yli, niin voit käyttää sen hiuksiisi:) Uskon hyvinkin, että unet menee, mä ainakin kärsin univaikeuksista, kun juon joskus iltapäivällä kahvia, joten varmasti vaikuttaa. En edes uskalla ajatella, miten oikeat värit sitten.... Voi, kun löytyisi jotakin myös punaisille hiuksille!

    VastaaPoista
  9. No niinpä! Tosin viehän se vähän aikaa. Mut samapa tuo. Ohessa voi tehdä muutakin kauneudenhoitoa tai mitä vaan. Tai no ehkä lenkille en lähtis se väri ja muovipussi päässä. 😜

    VastaaPoista
  10. Onpa muuten ihana punertava sävy ja tosi kaunis kiilto! Mielenkiintoinen kokeilu, ihan pakko kyllä kokeilla itsekin..Taidan jauhaa ja keitellä espresso kahvipavuista oikein kunnon tökötin..Kiitti vinkistä:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kokeile ihmeessä! Tää on hyvä juttu. Toki värin tarttuminen on aina aika yksilöllistä. Olin yllättynyt kyl miten hyvin väri toimi tummassakin tukassa.

      Poista
  11. Kokeilin tätä värjäämättömiin hiuksiin oikeinpa vielä tummalla paahdolla :) mutta sain aikaan vain todella hentoisen punertavan kiillon, kun oikeasta kulmasta katsoo. Riippuu varmaan hiusten kunnosta, hoitoaineesta ja pavun öljystä, miten väri tarttuu. Mielenkiintoinen kokemus, mutta ei mene minulla jatkoon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On varmaan aika monen asian summa, miten hius reagoi. Harmi silti. Mukavaa kesää! 😊

      Poista
  12. Hei! Todella myöhässä kommentti, mutta voiko tätä pitää yön yli? Olisi kiva kokeilla sillain☺️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jaa-a. Mä en kyl pitäisi. Tai tuskin saisin nukuttuakaan sen kanssa kofeiinipäissäni. 😅 Tukala varmasti nukkua muovipussi päässä ja saattaa kyl yön jäljiltä olla lakanatkin kahvin puruissa. 😁

      Poista

Jätä merkki käynnistäsi. Yksinpuhelu on tylsää... :)

Sisällön tarjoaa Blogger.