Ohjeet ja vinkit

Ohjeet ja vinkit
Ompeluohjeet ja -vinkit

Tee lapsen kanssa

Tee lapsen kanssa
Kototekoja lapsille

Sisustusteot

Sisustusteot
Koti

Bermudaa, pompom-shortseja ja irvikissan hymyjä

shortsipuku tytölleKun kesälomamatka varataan spontaanisti yhdeksän päivää ennen lähtöhetkeä, siinä nyt mitään vaatteita lähdetä enää ompelemaan. Yeah Right! – Koskaan ei ole liian myöhäistä ommella matkapuvustoa, on mottoni. Tai oikeastaan kuvittelin, ettei se enää edes olisi. Että olisin hieman jo tähän ikään mennessä aikuistunut ja tullut järkevämmäksi. Vaan ei. 

Koskaan ei ole liian myöhäistä palata takaisin lähtöpisteeseen... Siinä nasta laudassa päästellessäni mietin, että vaikuttaapa jotenkin tutulta. Joskus taannoin julkaisin blogissani kieli poskella kirjoittamani postauksen otsikolla ”Seitsemän käsityöpersoonaa”. Ei epäilystäkään, totaaliharrastajan olemus oli ottanut minut valtaansa. Täysin. 

"Kulta, eikö sun pitäisi jo pikkuhiljaa alkaa pakkaamaan?” 
”Joo, joo! Älä koko ajan hoputa! Lähtöönhän on vielä tunti aikaa. Mä vaan ihan nopeesti ompelen vielä tän yhden shortsipuvun. Ja joo: ei sanaakaan mistään kaupoista ja että saahan niitä vaatteita ostettua sieltä reissustakin. Ne EI oo itse tehtyjä! Miten mä sit ikinä kehtaan näyttää kellekään meidän lomamatkakuvia, kun lapsilla on niissä yllään jotain Marmaris-T-paitoja sun muita…” 

Kiirettä piti ja kaikki aamusta iltaan istuttiin koneen ääressä, vaikka olisi ehkä jo pitänyt keskittyä pakkaamiseen... Mutta hei, valmista tuli: sain tehtyä pojalleni mieluiset shortsit, tytölle yhden shortsipuvun ja erilliset shortsit ja itselleni mekon. Eli jokaiselle jotakin. 


shortsipuku tytölle
shortsipuku tytölle
Kaikki lasten vaatteet ompelin kivan hengittävästä puuvillasta. Tytön vaatteisiin minulla ei ollut minkäänlaisia kaavoja. Vähän otin mittoja valmisvaatteista, mutta muuten mallit ovat omaa käsialaani. Pojan shortsien kaava on Ottobresta. 

Olipa ihanaa ommella pitkästä aikaa myös esikoiselle, joka ei enää juuri omatekoisia vaatteita kelpuuta, kun kaiken pitää olla jotain merkkiä. Nämä shortsit ovat olleet kuitenkin tosi mieluisat ja olleet käytössä todella paljon.




Jossain ihmeellisessä mielenhäiriössäni olin visioinut ihastuttavat valokuvaussessiot hurmaavan Välimerellisissä maisemissa. What was I thinking... Mihinkäs ne lapset siitä muuttuisivat, oli ympäristö sitten millainen tahansa. 

Esikoisen shortsikuvauksia varten jouduin maanittelemaan pari päivää, kunnes hän lopulta suostui armeliaasti muutamaan nopeaan räpsyyn. Kuopuksella puolestaan oli joka ikinen hetki liian kuuma ja paikoillaan seisominen tuntui aivan ylivoimaiselta. Lisäksi reissussa ei tietenkään ollut silitysrautaa eli vaatteet näyttävät juuri siltä, miltä nyt reissuvaatteiden voi kuvitella näyttävän. Pahimmin suklaajäätelöön dipatun T-paidan sentään hyllytin kuvakavalkadista

Ja sitten se keskittymiskyky ja yhteistyöhalukkuuden suunnaton määrä... ”Otapa nyt joku oikein kiva ilme. Hymyile nätisti.” Poseerausinnokkuus konkretisoituu parhaiten ensimmäisessä kuvassa. 





Postauksen kankaat ovat esikoisen shortsikangasta lukuunottamatta kaappieni perukoilta löydettyjä. Sinipohjainen kukkakangas on ostettu joskus Eurokankaasta ja olen ommellut siitä itselleni yhden mekon. Kuopuksen shortsipuvun lintukankaan olen saanut ystävältäni. Esikoisen shortsikangas on Eurokankaasta. Nautin kyllä taas jokaisesta hetkestä joustamatonta kangasta ommellessani. - Niin taivaallista ja helppoa! :)

Olen oikeastaan aika tyytyväinen kaikkiin ompelemiini vaatteisiin. Kaikkein kivointa on tietenkin se, että vaatteet päätyvät oikeasti käyttöön. Kaikki shortsit ovat olleet käytössä lähes päivittäin. Erityisesti pidän lintukankaisesta shortsipuvusta. Siitä tuli mielestäni tosi kiva. Yläosassa on pääntiellä laskos, joka tuo etukappaleelle väljyyttä ja takakappaleen pienenä yksityiskohtana on nappihalkio.

Vielä on tiedossa yksi Turkki-aiheinen postaus, jossa esittelen reissuun ompelemani mekon. Instagramin stories-puolella olen sitä jo vilauttanutkin useaan otteeseen. Siitä nimittäin sukeutui tämän kesän suosikkimekkoni.

Kurkkaapa myös nämä postaukset:

Road Trip -virkkaajana Turkissa: erään verkkokassin tarina
Seitsemän käsityöpersoonaa: mikä sinä olet?


37 kommenttia

  1. Tuttu tunne, mulla korostuu aina ennen juhliin lähtöä.. vähintäänki jotain korua/laukkua tms väkerrän ennen lähtöä. Mutta hei, kivat vaatteet sait aikaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niinpä. Tuo juhlahomma on kyl ihan oma lukunsa. Ja sitten huolitellaan helmoja vielä jossain tyyliin matkalla juhlapaikalle... ;) Kiitos kommentistasi! :)

      Poista
  2. Hahaa, niin tuttua! Eikä se auta mitään, vaikka tietäisi reissun viikkoja ennen. Joka tapauksessa sitä ommellaan ihan lähdön viime metreille. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No se on kyl totta. Itsellänikin on hyvin vahva taipumus viimetippailuun. Miksei sitä ikinä opi?!

      Poista
  3. Huh, hengästyin lukiessa. :) Kivoja vaatteita ehdit kyllä tekemään molemmille. Minulta olisi jäänyt tekemättä, varmaan tuolla varoitusajalla koko lomalle lähtemättä, sillä olen niin ennakoiva, varsinainen dieselkone. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Maarit! :) Joo, minä oon kyl todella spontaania ja viimetippaista tyyppiä. Esimerkiksi viimeksi, kun oli tyttömme synttärit, maalasin keittiön pöydän muutama tunti ennen juhlia... Hyvin ehti kalkkimaali kuivumaan ja juhlissa oli hohtavan valkoinen pöytä. ;)

      Poista
  4. Puuvilla on kyllä parasta ommella ja mukavin päällä kuumilla säillä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niin on. Ja just noin. Trikoovaatteet on huomattavasti kuumempia kuin puuvilla. Ja on ollut ilo huomata, etteivät ne lapset nikottele ainakaan meillä yhtään siitä, vaikkei vaate jousta. Legginssit tosin on tytöllä ihan ykkösjuttu, kun kelit viilenevät, mut yläosissa joustamattomat toimivat kivasti. Ja hameina. :)

      Poista
  5. Nämä on kyllä todella hienot kesävaatteet, ja eniten ihastelin kuviasi. Olet kehittynyt niissä paljon, aivan mahtavaa! ��

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Veera kivasta kommentistasi! :) Paljon olenkin kuvannut viimeisen vuoden aikana ja opetellut ihan kunnolla. Taitekohta oli jossain kohtaa, kun hankin paremman putken. Niin ja toki manuaalikuvauksen opettelu toi ihan uudet sfäärit. Nyt jo houkuttaisi hankkia uutta putkea. Ja olisihan se kiva, kun olisi kamera, josta saisi somekuvat siirrettyä suoraan. No, ehkä jossain kohtaa. :)

      Poista
  6. Hyvän näköiset vaatteet lapsilla ja upeita kuvia :)

    VastaaPoista
  7. Hauska postaus ja niin samaistun:) Itse ompelin hiki hatussa myös viimeisiä mekkoja matkalle Kreikkaan ja olin ihmeissäni, että mihin se aika katosi, kun piti olla monta viikkoa lomaa tehdä kaikki valmiiksi!! No, osa jäi kankaaksi ja loma meni hyvin näinkin:) Olen odottanut aikaa, jolloin meidän tytöt sanoo, ettei äiti sun tartte enää meille ommella. Mutta vieläkin ne tulee somesta poimittujen pikkukuvien kanssa ja pyytää tekemään kuvan mukaisen asun:) Ovat jo nuoria aikuisia ja olen mielissäni, kun äidin tekeleet kelpaa mm- wanhojen tanssipuvut ja muut juhlavammatkin.
    Ihanat nuo kuvat shortsiasuista ja hei, matkapuvusto voi olla rypyssä, varsinkin lapsilla, noissa kuvissa,joten nou hätä:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihania mekkoja olitkin ommellut! Oon niitä Instassa ihastellut. :) Tytöillä saattaakin ehkä kestää pidempään tuo vaihe, että äidin tekemät kelpaavat. Tai riippuu varmasti myös persoonasta. Meillä on pojalla nyt niin vahva vaihe siinä, et kaiken pitää olla Nikeä ja Adidasta jne. että vaikea siihen väliin on tunkea. Mut shortsit kelpasivat ja on käyttänyt niitä koko ajan. Varmasti myös perus collegehousut kelpaisivat. Tai ehkä en ole osannut vain tarjoilla asiaa oikein. Kenties se joku kiva kulma löytyy vielä. :)

      Poista
  8. Ihanan hyväntuulisia lomakuvia ja -vaatteita. Ja rypyistä ja tahroistahan näkee että hauskaa on ollut ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Emma! ❤️ No niinhän se on. Eipä tuolla tullut mieleen alkaa silittämään vaatteita. Koko ajan oltiin menossa. 😊

      Poista
  9. Voi miten söpöjä vaatteita! Ihania lapsia sinulla. Ihailen kyllä aikaansaamistasi näissä ompeluasioissa. <3 Toivottavasti oli kiva loma!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Ompeleminen on niin kivaa, että kyllä sille aina jostain sen ajan vain raivaa. Ootkos sinä saanut korkattua konettasi vielä? :)

      Poista
  10. Ymmärrän niin hyvin tuon paniikkiompelun, kun muut on jo tyyliin autossa 😄 Ihanat vaatteet ja ihanat kuvat! Matkakuume nousee kohisten...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luulenpa, et aika moni kässäharrastaja ymmärtää... En mä kyllä enää aina tuohon lähde. Juhliinkin voin ihan hyvin lähteä tarvittaessa kaupan koltussa. En oo sillai niin ehdoton, enkä mitenkään ehdi kaikkea tekemään itse. Mut aina välillä tuo pakko iskee. :)

      Poista
  11. Hyvältä näyttävät nuo pompomit shortsien lahkeissa! Kaikkinensa tyylikkäitä vaatteita! :)

    VastaaPoista
  12. Oi tuo lintupuku 😍 kuulostaa tutulta, se viimehetken hepuliompeleminen. Mutta niin se vaan on, kässähulluus kun iskee, niin se iskee.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tykkään itsekin siitä hurjasti. Mietin eka, et oisin tehnyt semmosen haalarimallisen, mut totesin kaksiosaisen paljon käytännöllisemmäksi. Hoituu veskissäkäynnit ilman, et jonkun täytyy availla ja kiinnitellä nappeja tms. ja lisäksi sit shorteihin voi yhdistellä muitakin yläosia. :)

      Poista
  13. Kivat kesävaatteet , varsinkin pompomit!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Tykkään niistä itsekin kovasti. Pieni yksityiskohta, joka tuo kivasti lisäilmettä. :)

      Poista
  14. Voi kun oppisi joskus ompelemaan ilman kaavoja tai edes ompelemaan joustamattomista :D Inhoan vaan sitä yli kaiken kun pitäisi olla kaikki saumanvaratkin niin justiin :D Kivoja kesävaatteita oot saanut tehtyä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No ei se nyt niin vaikeaa ole. Pienillä muokkauksilla voi harjoitella. Tietty jos ompelee löysähkön mallisia vaatteita, niin niissä ei oo ihan niin justiinsa se homma. Kiitos kivasta kommentista! ❤️

      Poista
  15. Onpa hauskan näköisiä vaatteita! :) Tyylikkäitä malleja ja kuoseja, jotka värikkyytensä ansiosta sopivat hyvin lapsillekin. Jotkut kivat pompulashortsit tai -hameen voisin ottaa itsellenikin... :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!❤️ pompomit on kyl kiva ja helppo tehoste. 😊

      Poista
  16. Tämä on ihana blogi ❤️ Kauniit vaatteet, etenkin tuo shortsisetti. Pompomit antaa kyllä ilmettä ja uniikin leiman näille. Minullakin olisi jotain pompomnauhoja hankittuna - pitää nähtävästi ottaa ne rohkeasti käyttöön.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Seija! ❤️ Pompomit on kyl söpöjä. 😊

      Poista
  17. Kivat pompomit! Mulla usein jää jopa kokonaan ompelematta, ja tallennan valmiiksi leikatut kappaleet kaavakansioihin seuraavaa lasta varten...että parempi viime tingassa kuin ei ollenkaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Viimeinka tuntuu kyl olevan aika suosittu... 😜

      Poista
  18. Ihanat reissukamppeet ehdit ommella! Viime tinka, paras tinka, vai miten se nyt menikään:) Hurjan nätti tuo tytön shortsipuku, ja varmasti kivan tuntuinen. Kepeä puuvilla on kyllä loistava matsku kesävaatteissa. Pojan housut näyttää kans tosi tyylikkäille ja siisteille! Kaitaletaskut ja kaikki:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! ❤️ Juu viimetippa, se paras tippa... 😜 Tosin usein myös se tuskaisin. Kiitos. Tykkään itsekin kovasti tuosta shortsipuvusta. Ja oli ilo huomata, et poika käytti shortseja matkankin jälkeen tosi paljon. - Paras mahdollinen palaute. 😊

      Poista
    2. Sanoin näemmmä tuplasti kiitos... 😉

      Poista

Jätä merkki käynnistäsi. Yksinpuhelu on tylsää... :)

Sisällön tarjoaa Blogger.