Ohjeet ja vinkit

Ohjeet ja vinkit
Ompeluohjeet ja -vinkit

Tee lapsen kanssa

Tee lapsen kanssa
Kototekoja lapsille

Sisustusteot

Sisustusteot
Koti

PUPUTYYNY KIRJOEN + KIRJONTAVINKKEJÄ

kirjottu sisustustyyny

Kirjonta on käsityömaailman uusi musta. Tai jotain sinnepäin. Instagramin käsityöaiheisissa feedeissä tähän tekniikkaan törmää tämän tästäkin. Suomalaisista käsityöbloggareista ainakin Helmoja ja Hepeneitä-blogin Krista on kunnostautunut kirjonnan saralla ja toiminut myös yhtenä innoittajanani. Lopullisen kimmokkeen sain seurattuani ihastuttavan The Houseof Pinheiron Instagram Liveä kirjonta-workshopista.

Kirjonta on kiehtova laji, sillä sen taitoskaala on huikean laaja. Sitä voi tehdä hyvin yksinkertaisesti ja nopeasti: kauniilla kirjonnalla voi esimerkiksi peittää kuluneen kohdan vaatteesta tai tuoda simppeliin asusteeseen lisäilmettä. Toista ääripäätä edustavat monimutkaisia pistoja sisältävät työt tai ristipistotaulut, joiden tekeminen ei välttämättä ole vaikeaa, mutta hyvin aikaa vievää. 

Itse halusin aloittaa yksinkertaisesta, jotta työ tulisi varmasti myös valmiiksi. Niinpä tein tytöllemme puputyynyn. Se on kirjottu kokonaan varsipistoilla, jotka ovat helppoja ja nopeita tehdä. Tyynyliinan materiaalina käytin vanhaa lakanaa. Tyynyn korvat ovat modifioitavaa lajia eli niissä on sisällä rautalankaa. Ne saa myös irroitettua tyynyliinan pesua silmällä pitäen. Irrotettavien korvien toinen plussa on se, että ne voi myös tarvittaessa kiinnittää pupuleikkien ajaksi vaikkapa hiuspantaan.

Vaikka tekemäni tyyny oli tarkoitettu koristetyynyksi, niin niinpä vain pikkutypymme kömpi aamulla vuoteestaan tukka pörrössä ja puputyyny kainalossaan. – Lopputuloksesta tuli siis mieluisa paitsi itselleni, myös varsinaiselle kohteelle.


kirjottu tyynyliina


varsipistoin kirjottu tyynyliina
Kirjonta on ihan oma maailmansa, joka avautuu sillä silmänräpäyksellä, kun kirjoitat Googleen, Pinterestiin tai Youtubeen sanan Hand Embroidery. Uu-lalaa! Vastaan tulee toinen toistaan upeampia tekniikoita ja töitä. 

Itse aloitin kirjontaan tutustumisen sillä perinteisimmällä tavalla eli matkalla kirjastoon. Lainasin kolme kirjonta-aiheista kirjaa. Jo ensimmäisen kirjan läpi selaaminen avasi ovet kirjontamaailmaan. Kuvittelitko, että ristipisto, laakapisto ja varsipisto ovat ainoita pistotekniikoita? – Väärin luultu. Pistotekniikoita on lähes ääretön määrä: on niitä universaaleja, perinteisiä pistoja (kuten ristipisto) ja sitten mm. eri kulttuureista ja perinteistä juontavia tekniikoita. Mikäli kaipaat lajia, jossa ei kehittymismahdollisuudet lopu kesken, niin tässäpä sellainen.

varsipistoin kirjottu tyynyliina
NÄIN PÄÄSET ALKUUN
MATERIAALIT: Marssi lähimpään käsityö- tai askartelukauppaan tai klikkaa itsesi verkkokauppaan ja osta kirjontalankoja ja neula. Kirjontaa voi tehdä monenlaisilla langoilla, mutta se perinteisin on muliinilanka. Kirjontaa käytetään omaa kirjontaneulaa, jonka silmä on vähän normaalineulaa suurempi. Kärki voi olla tylppä tai terävä. Niitäkin saa samaisista liikkeistä. Kirjontakankaita on olemassa monen tyyppisiä: mm. sellaisia, joissa on ihan selkeät ruudukot, joiden mukaan edetään. Esimerkiksi jäykkä Aida-kangas on aika hyvä aloittelijalle. Kirjontaa voi kuitenkin tehdä myös esimerkiksi puuvilla- tai pellavakankaalle.  

Kirjontakehys on hyvä apuväline, mutta ilmankin pääsee alkuun. Toki kankaan pingottaminen varmistaa sen, että teet pistot riittävän napakasti ja tasaisella napakkuudella. HUOM! Muista irrottaa kirjontakehys aina kirjomisen päätteeksi. Näin kehyksen muoto ei uraudu kiinni kankaaseen ja kangas pääsee välillä myös ”lepäämään”.

Ainakin ristipistotöihin on tarjolla paljon myös valmiita tarvikepakkauksia, joissa on mukana ohjeet, kirjontakangas ja langat. Niitäkin on tarjolla monen tasoisia. Siksi ensimmäiseksi kirjontatyöksi en kuitenkaan suosittele esimerkiksi Järnefeltin maalaukseen perustuvaa, autenttisen kokoista ristipistotaulua.

IDEAT: Ideoita ja valmiita kirjontamalleja löytyy netistä pilvin pimein. Pinterest on ideoiden aarreaitta tässäkin lajissa. Muista, että ristipistotyöt ovat todellakin vain yksi tekniikka ja melko hidas sellainen. Kirjontakuvion voi myös suunnitella aivan itsekin tai kopioida netistä jonkun kivan kuvan, jonka ääriviivat sitten vain piirtää kankaalle.

OHJEET: Lainaa kirjontakirjoja kirjastosta tai googlaa. Kirjojen avulla saa hyvän kokonaiskuvan erilaisista tekniikoista, mutta varsinaisten pistojen opettelu on mielestäni helpompaa Youtube-videoiden kuin pelkkien kuvien avulla.

INSPIRAATIO: Instagramissa mm. @chloejodesign @trueforthaus, blogeista Helmoja ja hepeneitä

käsin kirjonta
KIRJAVINKKI
Lucinda Garlenton: Pykäpistoista linnunsilmiin
Tämä kirja on tosi hyvä läpileikkaus erilaisiin pistotekniikoihin ja kirjonnan aloittamiseen. Kirjaa ei valitettavasti taideta enää myydä missään, mutta kirjastoista löytyy kyllä.

LINKKIVINKKEJÄ
Erilaisia kirjontapistoja:
Vinkkejä ristipistokirjontaan: http://ristipistosivut.suntuubi.com/?cat=10


kirjottu tyyny
Yksi seuraajistani kommentoi Instagramin puolella jotenkin siihen tyyliin, että hänen mielestään kirjonta on jo sellainen aika käsityöharrastamisen supertaso, ettei osaisi itse kuvitella kokeilevansa. Mut nytpä kyllä haluan kumota tuon kommentin: kirjonta voi olla vaikeaa ja hidasta, mutta sen ei tarvitse olla sitä. Sen hauskuus piilee siinä, että kunhan saa hankittua perustarvikkeet, niin hyvin yksinkertaisinkin pistoin voi saada aikaan näyttävän lopputuloksen. Yksinkertaisuus ei mielestäni tee kirjonnasta yhtään sen vähäpätöisempää. Lopputulos on kuitenkin muiden käsitöiden tapaan kiinni hyvin pitkälti ideasta.

Kirjonnassa on myös jotain suloisen perinteistä: sitä voi tehdä yksin sohvan nurkassa tai järjestää vaikka oikein virallisen kirjontapiirin. Sellaisella ihanalla vanhankaisella otteella: posliinikupeista kahvia ja sitä rataa. 

Kirjonnan perinteisyydestä huolimatta lopputuloksen ei tarvitse näyttää perinteiseltä. – Se voi toki näyttää siltä, mutta ideoiden suhteen on taivas rajana. Lopputulos voi olla hyvinkin moderni. Sitä linjaa edustaa tämä oma puputyynyni ja työn alla oleva huoneentauluni. 



Rohkeasti vain kokeilemaan! – Vai oletkos jo kokeillutkin? (Muutakin kuin alakoulun aikaisia vohvelikangaskirjontoja…)

Kurkkaa myös moderni huoneen tauluni eli kirjottu asenneposteri.


Mukavaa viikkoa! :)

Seuraa Kototekoa:


14 kommenttia

  1. Onpa söpö tyyny! Itse aloitin kirjomisen myös pupusta, pehmolelusta tosin mutta aika samanlainen. Kiva tuli siitäkin. Pitäis kyllä ostaa kehys ja harjoitella lisää, sen verran kivan lopputuloksen kun saa suht helpolla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Pehmolelukin olisi kyllä mukava kirjottava! Samaa mieltä juuri tuosta, että kirjomalla saa aika helpollakin aikaan nättiä. Mutta siinä lajissa ei silti kehittymismahdollisuudet todellakaan lopu kesken! :)

      Poista
  2. Miten tuossa onkaan noi korvat kiinni? Tämä postaus sai kiinnostumaan ja tuollainen pupu tyyny sopisi meidänkin tytölle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuossa yhdessä kuvassa se vähän näkyykin. Eli olen ommellut tyynyn toiselle puolelle yläreunaan vyönlenkkiä muistuttavan lenkin. Korvat on sujautettu siitä läpi. Tokihan vähän keikkuvat, mutta ei se mitään haittaa. Rautalangan ansiosta korvien asentoa pystyy hyvin vaihtelemaan. :) Kokeile ihmeessä! :)

      Poista
  3. Mielenkiintoinen kirjoitus. Itse olen ihan noviisi kirjonnan saralla, pienen neulakirjan kannet olen kirjonut. Kurkistapa Ruotsissa asuvan ystäväni Pinterest-sivuja Tiina Kiveliö -nimellä. Hän on taitava kirjoja ja tekee hienoja töitä ns vapaalla kirjonnalla. Kierrätysmateriaalit, helmet ym ovat käytössä. Hän on kerännyt valtavasti ideoita sivuilleen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja kiitti vinkistä! Täytyypä käydä kurkkaan! 👌

      Poista
  4. Minulla on ollut jo pidempään suunnitelmissa kokeilla kirjontaa johonkin käyttöesineeseen. Pari ristipistopakkausta olenkin jo tehnyt, mutta tuollaiset ns. säännöttömämmät jutut kiinnostaisivat myös. Pitää käydä katsomassa nuo inspisvinkit! =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, itselleni selkeesti tämmöset vapaammat on luontaisempia tehdä. Ristipistotyöt on aavistuksen ahdistavia, kun pitää edetä niin orjallisesti ruutujen mukaan... 😉 Melkein tulee inhoväreisiä takaumia kouluaikaisille matikan tunneille - ei ollut niitä lemppariaineitani se. 😜

      Poista
  5. Hih minua alkoi ihan hymyilyttää, kuinka samanlaiset hommat meillä onkaan menossa! :D Blogin uudistus ja minullakin on ensimmäinen kirjontatyö valmistumassa. Hitaasti, mutta varmasti tulee pisteltyä ristipistoja tikkihuppariin :) Kivan näköinen sun blogin uusi ulkonäkö!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No sepäs sattui! 🙂 Hauskaa. Ja kiitos palautteesta!

      Poista
  6. Tämä on kyllä niin suloinen tyyny, ettei ihme että pieni neito siihen ihastui. Korva-idea on ihan huippu! Kirjontoja on tosiaan niin monenlaista, että meinaa välillä itsekin pää mennä ihan pyörälle. Luulen, että "ongelma" on ollut vähän siinä, että kirjonnasta tulee ehkä monille vain mieleen ne mummojen pöytäliinat, tunkkaiset kanava/ristipistotaulut tai sitten juuri koulussa tehdyt vohvelityöt. Jos mikään niistä ei nappaa, ei ole ehkä kirjontakaan sitten napannut. Itse kyllä tykkään mummojen pöytäliinoista ja vohvelikirjontaakin lähes tulkoon rakastan, mutta kylläpä sitä niiden väliin mahtuu sitten vielä monen montaa muutakin kirjonnan laatua :). Kivan "kirjonnan alkeet" paketin olit koonnut tähän luettavaksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Krista! Kirjonta on kyl valtavan laaja ja monipuolin maailma. Selkeästi se on myös isossa nosteessa ja päivitettynä tähän päivää. Kaikenlaisia asenne-huoneentauluja jne.

      Poista
  7. Upea tyyny ja kauniit kirjailut<3 Sulta onnistuu kyllä mikä vaan:) Niin hienosti ideoitu vielä nuo pupun korvatkin:) Kivasti olit koostanut vinkkejä kirjonnasta kiinnostuneille, näillä pääsee hyvin alkuun. Minulta löytyy omasta hyllystä tuo pykäpistoista linnunsilmiin ja olen tykännyt kovasti. Toinen kirja mitä suosittelen, on kirjonnan parhaat pistot. Jaaa..tällä hetkellä minulla on kirjastosta lainassa Kaikki kirjonnasta kirja.
    Kirjonnan maailma on kyllä niin laaja, että sieltä varmasti löytyy jokaiselle harrastajalle oma lajinsa ja tyliinsä. Itse tykkään ehkä eniten sellaisista orjallisesti noudattavista tyyleistä:) Toteutinkin keväällä häälahjaksi hardanger kirjotun sormustyynyn. Siinä joutuu langat laskemaan tosi tarkkaan, jos katkaiset vahingossa väärän langan, on työtä vähän vaikea lähteä korjaamaan. Pitäähän elämässä jotain jännitystä olla:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ja paraskin sanomaan. - Tekniikkakuningatar! :) Huh, tuo hardanger kuulostaa kyl aikamoiselta. - Hard Danger... ;) Mut ilmeisesti selvisit kunnialla siitä kuitenkin. :)

      Poista

Jätä merkki käynnistäsi. Yksinpuhelu on tylsää... :)

Sisällön tarjoaa Blogger.