Ohjeet ja vinkit

Ohjeet ja vinkit
Ompeluohjeet ja -vinkit

Tee lapsen kanssa

Tee lapsen kanssa
Kototekoja lapsille

Sisustusteot

Sisustusteot
Koti

Helppo ja nopea neulottu pipo + ohje

neulottu myssy

Jo muutaman vuoden ajan katukuvassa on näkynyt överimuhkeita pipoja: Samujin Chunky Beaniet ja sen kopiot keikkuvat ainakin helsinkiläisessä katukuvassa yhdistettyinä yltiöleveisiin kaulahuiveihin. Tuollainen muhkea pipo neulotaan kaksinkertaiseksi eli se on taatusti äärettömän lämmin. Ajattelin ensin itsekin, että olisin neulonut tuollaisen muhkupipon itselleni, mutta epäröin, ettei se jotenkin vain sopisi minulle. Niinpä teinkin hillitymmän eli kevennetyn ja muutenkin vähän omanlaiseni version.

Duo-pipoksi nimeämäni pipon juju on kaksivärisyydessä ja leveässä resorissa. Oikeastaan se on todella peruspipo, mutta silti vaan jotenkin tosi kiva. Tykkään itse tästä kovasti. Pörröisen langan ansiosta pipo on pehmeän oloinen, muttei silti kuitenkaan överit. Kaiken kukkuraksi tämä on myös nopea ja helppo neuloa. Postauksesta löydät myös ohjeen, jos haluat kokeilla.

Oma lankani on laadultaan sellaista, etten ehkä ihan itse sitä kaupasta ostaisi: 61 % polyamidia ja 39 % villaa. Lanka on Shachenmayerin Velvetinoa. - Sellaista luontaisesti pikkuisen pörröistä. Langassa on liikaa tekokuitua makuuni, mutta saatuani ystävältäni tätä muutaman kerän, halusin ne myös hyödyntää. Täytyy sanoa, että lanka oli kuitenkin todella miellyttävää neulottavaa ja piposta tuli sopivan lämmin, muttei liian kuuma ja tärkeimpänä ominaisuutena se, ettei se kutita.

Neuloin pipon kaveriksi myös kuvissa näkyvän tuubihuivin. Se on neulottu aina oikein neuleena ja suorana pötkönä. Vasta lopuksi yhdistin päät toisiinsa. Neuloin huivin jättipuikoilla, jolloin siitä tuli tuollainen hauskan koukeroinen ja rönsyilevä. Sopii minusta kivasti tuon pipon kaveriksi. Hieman leveämpi se olisi voinut olla, mutta menee noinkin.


neulottu myssy

helppo neulottu pipo

NÄIN NEULOT DUO-PIPON


Tarvikkeet:
  • Kaksi kerää kahta eri väriä pörröistä lankaa (paksuudeltaan sellaista, että sitä neulotaan n. koon 4 puikoilla)
  • pyöröpuikot, kokoa 4 ja 5 tai 6 + sukkapuikot kokoa 5 
  • Isosilmäinen neula päättelyä varten

Päänympärys, jolle ohje tehty: 55,5 cm

Vinkki: Pipo kannattaa neuloa mieluummin liian napakaksi kuin löysäksi, koska se venyy yleensä käytössä. Tämän pipon olemus on kuitenkin pehmeä, joten liian tiukkaa siitä ei kannata tehdä. Itse hyödynnän aloitussilmukkamäärän selvittämisessä seuraavaa, jostain lukemaani kikkaa: virkkaa ketjusilmukoita niin pitkä pötkö, että se ylettyy pääsi ympäri. Lisää sen päälle vielä muutama ketjusilmukka. Poimi sitten ketjusilmukat puikoille ja aloita neulominen. Näin piposta ei tule ainakaan liian löysää.

Ohje:

1. Luo puikoille 82 silmukkaa
2. Neulo yksi oikein, yksi nurin neulosta ensimmäisellä värillä, kunnes sen korkeus on noin 16 cm
3. Vaihda isompaan puikkokokoon ja toisen väriseen lankaan ja jatka neulomista aina oikein. Neulo kunnes tämän neuloksen korkeus on noin 12 cm.
4. Tee kavennukset. Siinä kohtaan, kun pyöröpuikko alkaa käymään liian lyhyeksi, vaihda sukkapuikkoihin. Neulo kavennukset seuraavasti: 1 krs: 1 o, 2 yhteen. 2. ja 3. krs: oikein. 4. krs: 1 o, 2 o yhteen. 5. krs: oikein. 6. krs: 1 o, 2 o yhteen. 7. ja 8. krs: oikein. 9. krs: 1 o, 2 o yhteen.
5. Pujota lanka neulan silmään ja pujota se läpi lopuista silmukoista. Kiristä päälaki suppuun.   










neulottu myssy
Ja hei, vähänkö ihanaa: alkuviikosta pois sulanut talvi näyttäisi tulleen takaisin tänne Helsinkiinkin! Kävimme perheemme kanssa tänään kuvaamassa näitä postauksen kuvia ja kävelyllä Vuosaaren Kallvikin niemessä, mikä on yksi Helsingin suosikkipaikoistani. Äärimmäisen kaunis. Suosittelen jopa matkailukohteeksi. Erityisesti kesäaikaan se on todella viehättävä. Niemen kärki on voimapaikkani: meri avautuu moneen suuntaan ja kesäiltaisin vaalea hiekka ja kaislikot muuttuvat ihanan kullanhohtoisiksi: suorastaan taianomaisiksi.

Tänään niemen kärkeen johtava maisema oli saanut päälleen höyhenen kevyen lumiharson. Lunta leijaili hiljalleen. Oli kaunista ja ihanan rauhallista. Kotimatkalla nappasimme vielä kotimme viereisestä kahvilasta mukaan jättimäiset korvapuustit ja kotona herkuttelimme ulkoilun päälle kanelipullilla ja kuumalla kaakaolla.

Mitäs sun sunnuntaihin kuuluu? 

Oheisen linkin takaa löydät koostetusti muitakin tekemiäni käsityöohjeita








5 kommenttia

  1. Täysin postaukseesi liittymätön asia, mutta oletko huomannut tulleesi mainituksi Aamulehden nettisivuilla:https://www.aamulehti.fi/hyvaelama/nama-12-trendia-valtasivat-kasityomaailman-luonto-tulee-lahelle-kangaskuoseilla-ja-koti-muuttuu-kirjoen-ravakaksi-200434311/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oho. No enpä ollut huomannut, kun en Aamulehteä lue. Kiitos vinkistä ja linkistä! ❤

      Poista
  2. Uusi pipo näyttää toimivalta ja lämpimältä. Tuo pitkä käännettävä resori on varmasti tosi kätevä. Minulla on pari pipoa, joissa resori on ommeltu kiinni. Toivoisin, että voisin kääntää resoria tarpeen tullen pidemmäksi/ lyhemmäksi, niin pakkasilla saisi pipon kiskottua syvemmelle päähän.

    Vinkkaan vielä, että neulontaohjeen soveltaminen kunkin omaan lankaan ja käsialaan olisi helpompaa, jos neuletiheys ja päänympärys olisi mukana. Tuota ketjusilmukka-aloitus niksiä en ollut ennen kuullutkaan, mutta varmasti toimiva konsti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu tuo reuna tekee piposta lämpimän. Joo, hyvä kun muistutit! Oli hirveä hösis tän ohjeen kanssa. Täytyy lisätä nuo tiedot. Kiitti! ☺

      Poista
    2. Eipä kestä. Arvaa mitä mun oli tarkoitus tehdä myös tänään. No, päivittää mun pipopostaukseen silmukkatiheys :D :D Onneksi huomenna on päivä uus, eikä bloggaaminen ole niin vakavaa.

      Poista

Jätä merkki käynnistäsi. Yksinpuhelu on tylsää... :)

Sisällön tarjoaa Blogger.