Joulu

Joulu
Joulu

Helpot ja nopeat

Helpot ja nopeat
Helpot ja nopeat

Käsityöharrastaminen

Käsityöharrastaminen
Käsityöharrastaminen

MELKEIN ALASTI


Tämä on pieni askel ihmiskunnalle, mutta suuri minulle. Neuletyö. Valmis. Siitäkin huolimatta, että pitkin matkaa kuulin neuledemonin kuiskivan korvaani: ”psst… ommellen olisit jo perillä”. 

En muista, olisinko saanut yhtäkään neulottua työtä valmiiksi sitten koulun käsityötuntien. Kuten jossain postauksessa aiemmin mainitsin: neulomishistoriaani kuuluu paljon aloituksia, mutta nolottavan vähän lopetuksia. Yksi omituisimmista seikoista on se, että osa neuletöistäni on jäänyt kesken jopa aivan viimesenteillä! Konmaritukseni yhteydessä heitin lopulta pois mm. säärystimet, jotka olin aloittanut parikymppisenä, saanut valmiiksi ensimmäisen ja toisenkin noin paria senttiä vaille – ja silti kiinnostus oli lopahtanut ennen valmistumista! 

Olen aina ollut nopean toiminnan nainen. Neulominen on tuntunut luonteelleni aivan hiiitaaaltaaaa… Mielenkiinto ei vain ole jaksanut pysyä yllä. Viime talvena kuitenkin päätin, että haluan oppia neulomaan ja virkkaamaan – ja ennen kaikkea toivon, että voisin tykästyä kumpaankin lajiin. Kiireisen arjen vastakohdaksi neulominen ja virkkaus tarjoavat tervetulleen kontrastin: Slow-kässäilyä pikatempoilun sijaan. :)


Novitan langasta neulottu huivi
neulottu huiviRIITTÄVÄN HYVÄ

Aloin neuloa tätä postauksen huivia noin vuosi sitten. Olin jo hyvässä vauhdissa, kunnes toinen muovisista puikoista sanoi rits ja naks. Puoli vuotta siinä meni ennen kuin sain ostettua uudet puikot. Sen jälkeen sitten vain neuloin ja neuloin. Välillä jätin koko työn useiksi viikoiksi ja aloitin jotain uutta. Kokeilin virkkausta. Tykkäsin. Perinteisestä kaavasta poiketen en kuitenkaan unohtanut huiviprojektia, vaan palasin yhä uudestaan sen ääreen. Viimein tuossa reilu viikko sitten mieheni lausui maagiset sanat: ”tää on just hyvän mittainen näin”. Katsoin epäuskoisen näköisenä vuoroin miestä, vuoroin huivia. Kyllä, siitä todellakin tuli VAL-MIS! 

Teknisesti huivissa ei ole mitään ihmeellistä. Oikein nurin, oikein nurin. Puikot olisivat saaneet virallisesti olla pienemmät, mutta sellaisia ei nyt ollut hollilla, niin näillä mentiin. Ja tulihan huivista isommilla puikoilla myös pehmeämpi. Mies tykkää huivista, eikä se myöskään kutita, kuten vähän ennakkoon pelkäsin. Tämän projektin suhteen minulla oli tasan kaksi tavoitetta: neuloa ja saada valmiiksi. Mission Completed. Mies on tyytyväinen lahjaansa ja minä tyytyväinen suoritukseeni. Se riittää. Huivi on alkupäästään aavistuksen leveämpi kuin lopusta – käsialani hakee vielä uomaansa. Sekin kuuluu asiaan. Ei haittaa.

villahuivi
LUPA EREHTYÄ JA EPÄONNISTUA

Käsityöharrastamisen yksi parhaimmista puolista on se, että siinä ei ole ikinä täysin oppinut. Lähes loputtomasti voi päästä untuvikon rooliin: tuntea itsensä epävarmaksi, ottaa huteria ensiaskeleita, kysyä avuttomana neuvoa, googlata tietämättömänä, etsiä tietoa väärillä termeillä, löytää oikeat termit, ilahtua uuden oppimisesta ja onnistumisista, tuntea itsensä voittajaksi ja - itsensä voittajaksi. Kirjaimellisesti. Itsensä. Sanoinko sen jo?

Ideoiblogin Piia-Mari muistutti tuossa tovi sitten blogissaan meitä käsityöharrastajia siitä, ettei vertailu muihin kannata. Olen samaa mieltä. Se tie ei kannata. Aina löytyy joku, joka osaa jotain paremmin kuin sinä. Tai minä. Minä olen jo melko hyvä ompelija ja kekseliäs. Osaan monia muitakin tekniikoita, mutta ennen kaikkea olen loputtoman utelias. Haluan oppia uutta. Minusta on suorastaan kiehtovaa asettua yhä uudestaan tähän rooliin, jossa tunnen olevani miltei alasti. Tässä on kaikki. Juuri tämän enempää en vielä neulonnasta osaa, mutta ehkä seuraavalla kerralla taas vähän enemmän. Vähän vaativampaa. Pienin askelin. Ja epäonnistuminen on sallittua. 

piirakkasukka
Instagramin puolella olenkin jo vilauttanut seuraavaa neuleprojektiani: elämäni ensimmäiset villasukat. Tai, no toiset, jos yläasteella kudotut lasketaan mukaan. Nämä ovat nimeltään piirakkasukat (kuulemma). Alkuun ohje näytti mielestäni kryptiseltä salakoodilta, mutta pikkuhiljaa se alkoi avautua ja siirtyä kuvioiksi sukan varteen. Olen juuri aloittanut (akilleen?) kantapäätä. Saas nähdä, kuin käy. 

Ai niin, kuvissa näkyvät pikkuleivät. Nutellakeksejä. Do I Need to Say More... Siis ihan mielettömän herkullisia ja supernopeita tehdä. Tehtiin niitä lasten kanssa. Ohje kekseihin löytyy täältä.

Olen kirjoittanut aiemminkin tätä postauksen teemaa sivuten. Kurkkaapa vielä: Osaat kyllä: 8 askelta kohti käsityöharrastamista

Vietettiinkö teillä jotenkin isänpäivää? Oliko tarjolla omatekoisia lahjoja vai kaupan tätien? 

Tykkäsitkös tästä postauksesta? Liity blogini seuraajaksi, jollet jo ole! Saat tiedon uusimmista postauksistani esimerkiksi tykkäämällä FB-sivustani tai seuraamalla blogiani Instagramissa. Löydät blogini myös Bloglovinista. Blogillani on myös oma Youtube-kanava,Kototeko-tube, jonne kokoan mm. tekemiäni ohje- ja vinkkivideoita.


Ei kommentteja

Jätä merkki käynnistäsi. Yksinpuhelu on tylsää... :)

Sisällön tarjoaa Blogger.