Ohjeet ja vinkit

Ohjeet ja vinkit
Ompeluohjeet ja -vinkit

Tee lapsen kanssa

Tee lapsen kanssa
Kototekoja lapsille

Sisustusteot

Sisustusteot
Koti

SEURATTAVAN HYVÄ: KUINKA SEURATA BLOGEJA?


Yksittäisvierailulle kiinnostavan postauksen vanavedessä, satunnaisvierailulle silloin tällöin vai vakiovieraaksi kylkeen kyhnyttämään? Mielenkiintoisia ja kivasti toteutettuja blogeja on nykyisen lähes näännyttävän paljon.

Vielä muutama vuosi sitten huomasin poimivani seurantalistalleni blogeja melko kepein perustein. Blogien laadun ja valikoiman kehittyessä myös kriittisyys ja seurannan kynnys on kasvanut. Joitakin blogeja haluan kuitenkin ehdottomasti seurata. Tässä postauksessa esittelen seurantajärjestelmiä, joista muutamaan sukelletaan vähän syvällisemmin.

Täydennän postausta mieluusti, mikäli osaat kertoa jostain tarkemmin tai lisätä listaan jonkun aivan uuden seurantavälineen tai applikaation.

Blogien seurantaan on nykyisin tarjolla monta tapaa. Itse koen Bloggerin oman seurannan jo hivenen vanhanaikaiseki ja kankeaksi. Ainakin itse tunnustan olevani äärimmäisen laiska lukemaan blogeja Bloggerin nostoista. Useille Googlen ”liity lukijaksi” -painike on kuitenkin juuri se, joka on lähimpänä ja helpoiten klikattavissa. Blogin tuottajana ei tuota bloggerin omaa lukijamäärää kuitenkaan kannata enää seurata aivan yhtä orjallisesti kuin aiemmin. Blogeja kun seurataan nykyisin monella muullakin tapaa.

Oma ylivoimainen suosikkini on kansainvälinen Bloglovin.


Ohessa tiivistelmä Bloglovinista omaan käyttökokemukseeni pohjaten:
  • Selkeä ja miellyttävä käyttöliittymä
  • Sekä oman blogin lisääminen että muiden blogien seuraamien aloittaminen on tehty helpoksi
  • Järjestelmästä on helppo nähdä, mitkä postaukset olet jo lukenut ja mitkä ovat lukemattomia
  • Yksittäisten postausten tallentaminen ja jakaminen on helppoa
  • Järjestelmä on seuraajatiedoissaan hyvin avoin: kuka tahansa Blogloviniin kirjautunut pääsee näkemään, paljonko kullakin blogilla on seuraajia.
  • Bloglovinin blogitarjonta on suuri. Tarjolla on sekä suomalaisia että muun maalaisia blogeja. Itse seuraan eri maiden blogeja ja niinpä tämä järjestelmä hyvä työkalu siihen.
  • Bloglovinin ylivoimaisesti kivoin ominaisuus on se, että kooste uusimmista päivityksistä tupsahtaa sähköpostiin. Ilman sähköpostikoontia en taatusti vierailisi seuraamissani blogeissa yhtä usein kuin tuon meilinoston ansiosta. Järjestelmään varta vasten meneminen kun vaatii aina oman vaivansa. Vaiva ei toki ole suuren suuri, mutta tässä netin laiskistuttamassa ”heti nyt” -mentaliteesissa muutamakin klikkaus on välillä liikaa.


Tiesitkö, että Suomen eniten käytetty blogien seurausjärjestelmä: Blogilista lopettaa toimintansa? Itse en ole koskaan käyttänyt blogilistaa seurantaan. Oman blogini olen toki sinne lisännyt. Koska Blogilista siirtyy pian historiaan, en aio käydä sitä tässä nyt läpi. Sen sijaan esittelen sen paikan todennäköisesti ottavan, uuden palvelun nimeltään Blogipolku.

Ohessa kooste Blogipolusta:
  • Miellyttävä ja selkeä käyttöliittymä
  • Visuaalisesti Blogipolussa on pientä sukulaisuutta Bloglovinin kanssa.
  • Oman blogin lisääminen on helppoa. Tosin ainakin itselläni tuli ensimmäisellä kerralla ongelmia blogikuvauksen lisäämisen kanssa. Tekstikentässä on merkkimäärärajoitus, joka ei kuitenkaan estä syöttämästä tekstiä enemmän kuin sallittu. Merkkien poistamisen jälkeenkään järjestelmä ei hyväksynyt tekstiä ja jouduin tekemään koko homman alusta.
  • Järjestelmässä voi seurata erikseen paitsi blogeja, yksittäisiä postauksia.
  • Järjestelmästä näet kunkin blogin/postauksen lukija- ja seuraajamäärät. Lisäksi blogeja/postauksia voi osoittaa ”tykkäävänsä” tai tässä kohtaa rakastavansa, sillä symbolina on sydän.
  • Järjestelmän erityisenä plussana pidän mahdollisuutta nostaa esiin blogien kilpailuja ja haasteita. Kilpailuista ja haasteista tulee järjestelmään oma koostesivunsa.
  • Vielä tässä kohtaa Blogipolussa on melko vähän blogeja, mutta ainakin itse halusin olla mukana heti alusta alkaen. Uskoisin blogimäärän kasvavan käytön ja tunnettuuden kasvamisen myötä.
  • Blogipolku on Suomalainen järjestelmä. Lienee melko epätodennäköistä, että sinne tulee kovinkaan paljoa muun maalaisia blogeja. Eli jos haluat seurata kotimaisia blogeja, tästä kehittynee vielä varsin oivallinen väline siihen.
  • Miinusta siitä, että Blogipolusa ei ainakaan toistaiseksi ole mahdollisuutta saada koostetta uusimmista päivityksistä sähköpostiin. Blogipolun asiakaspalvelusta saamani tiedon mukaan palvelua kuitenkin kehitetään jatkuvasti ja tämäkin toiminnallisuus on tulossa. Samoin kuin vielä tällä hetkellä puuttuva mahdollisuus nähdä oman bloginsa seuraajien tiedot.

Isolla osalla blogeista on omat Facebook-sivunsa. Niissä kuitenkin on harvoin muuta sisältöä kuin ne samat postaukset kuin muissakin kanavissa ja blogissa itsessään. Itse seuraan kuitenkin muutamia blogeja myös Facebookissa. Sen kautta saa kuitenkin aina nopeasti tiedon uusimmista päivityksistä. Ja Facebookissa kun joka tapauksessa tulee oltua pitkin päivää, sen uutisvirrasta on luonteva poimia myös blogipäivitykset. Ehdottomana plussana siis se, ettei tarvitse erikseen kirjautua mihinkään järjestelmään.

Moni erityisesti visuaalista sisältöä painottava bloggari jakaa sisältöään myös Instagramissa. Samoin sisältöä postataan myös Pinterestiin. Seurantaväyliä ja bloggarin kulmasta päivitettäviä kanavia alkaa olla melkoinen määrä. Itse en ole vielä Instagramiin Kototekoa vienyt, mutta lähitulevaisuudessa olisi aikomus. Ei lopu tekeminen kesken... ;)

Lisäksi blogeja / niiden ylläpitäjien tuottamaa sisältöä voi seurata ainakin seuraavin tavoin:
Mielestäni on mukavaa, että blogien seurantaan on tarjolla erilaisia vaihtoehtoja. Bloggaajan kulmasta haasteeksi tulee kuitenkin käyttäjämäärien ja lukijoiden käyttäytymisen seuranta sekä sisällöntuotanto useisiin eri kanaviin. Eri järjestelmäthän eivät keskustele keskenään ja niinpä esimerkiksi seuraajatiedot joutuu poimimaan eri lähteistä, eikä päällekkäisiltä käyttäjiltäkään voi välttyä.

Oikeaoppisestihan bloggaajien tulisi tarjota sisältöjään hyvin monikanavaisesti ja lisäksi jokaiseen kanavaan pitäisi rakentaa sisältö ainakin jossain määrin kanavan ehdoilla sekä huomioiden kyseisen kanavan erityisluonteen tai vähintäänkin poimia sisällöstä kussakin mediassa parhaiten toimiva sisältö. Blogien seurantaan soveltuvat järjestelmät jakautuvat oikeastaan kahteen osaan: osalla voi seurata blogia kokonaisuudessaan, osassa taas jotain sen osaa tai esimerkiksi blaggaajan visuaalisia havaintoja sekä ideoita. Näitä jälkimmäisiä edustavat ainakin Pinterest ja Instagram, joiden sisältöinä toimivat kuvat. 

Harrastelijabloggarin aika ei voi mitenkään riittää kaikkeen. Kannattaa siis valita, missä kaikkialla on oikeasti relevanttia näkyä: missä kaikkialla pystyy hyödyntämään samaa sisältöä, mitä varten on tuotettava jotain aivan uutta. Blogin sisältöä voi toki aina modata vähän eri kulmista. Ainakin itse haluan kuitenkin bloggaamisen lisäksi myös ommella ja elää sitä muutakin elämää eli sen mukaan mennään.

Ohessa makupaloja omista suosikkiblogeistani:



Kototekoa voit seurata tällä hetkellä:

Valitse oman näköisesti tapa seurata tai pistäydy vierailulle silloin, kun siltä tuntuu. Jos virtuaalisesti voisi keittää kupin kahvia tai teetä ja tarjota sen kanssa palasen kakkua, niin sen tekisin. :) Tervetuloa vierailulle siis jatkossakin!

Miten sinä seuraat suosikkiblogejasi?


P.S. Vielä on muutama päivä aikaa osallistua Kototekon arvontaan. Palkintona ihana Down to Sizen sisustuskori.

8 kommenttia

  1. Feedly on RSS-lukija muiden joukossa, joten ei sinne oikeastaan omaa blogia mitenkään lisätä, vaan sillä tilataan blogien (ja muitakin) RSS-syötteitä. Itse käytän blogien seuraamiseen Inoreaderia, joka sekin on RSS-lukija.

    VastaaPoista
  2. Aa.. okei! Kiitti täsmennyksestä! :) no ilmankos sit ei onnistunut. ;)

    VastaaPoista
  3. Hyvä yhteenveto!
    Löysin blogisi etsiessäni tietoa siitä miten Blogipolussa näkee ketä seuraajat ovat. Liitin blogini Blogipolkuun ja kävisin mielelläni vierailulla tämänhetkisten seuraajieni blogeissa, mutta en onnistu saamaan selville ketä he ovat!
    Osaatko auttaa?!

    VastaaPoista
  4. Moi sara! Asia alkoi kiinnostamaan, niin otin yhteyttä blogipolun asiakaspalveluun. Seuraajien tietoja ei näe vielä mistään, mutta se muuttuu jatkossa kun palvelua kehitetään. Samoin heille on tulossa mahdollisuus saada blogipäivityksistä kooste meiliin. Lisäksi palvelua ollaan kehittämässä kuulemma yhteisöllisempään suuntaan. Kuulostaa hyvältä. :)

    VastaaPoista
  5. Hei Sanna!
    Kiitos paljon tiedosta! Toivottavasti laittavat asian pian kuntoon.
    Seuraan blogiasi Blogipolussa... :)
    (Toivottavasti tämä kommentti ei tule tuplana; ensimmäinen näytti häviävän jonnekin.)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sara: eipä kestä! Hyödyllistä tietoa itsellenikin ja muille lukijoille. :) Päivitin nuo tiedot myös tuonne varsinaiseen teksiin. Juu, onhan vähän hassua, jollei lukijoistaan saa mitään tarkempia tietoja kuin määrän. Blogipolku näyttää muutenkin vielä vähän raakileelta, mutta ilmeisesti kehittävät koko ajan sitä. Mielestäni se on kuitenkin jo lähtökohtaisesti selvä "uuden ajan" palvelu sekä visuaalisesti että toiminnallisesti.

      Poista
  6. Itse seurailen lähinnä bloggerin kautta mutta myös bloglovinin.
    Minulla on joitain arvontoja ollut mutta en ole ehtinyt hetkeen järjestää mitään. Nuo haasteet unohdan aina joten niitä ei ole myöskään ollut aikoihin.

    VastaaPoista
  7. Nelli: joo, noissa arvonnoissa ja haasteissa on toki aina oma vaivansa. Mut kyllä niillä selkeästi saa aina lisähuomiota blogilleen. Et sillai ovat kyl vaivan arvoisia. Mikäli siis bloggaamiselle on ylipäätään tavoitteita. Blogejakin on niin monenlaisia ja osa ihan vain päiväkirjoja itselle. :)

    VastaaPoista

Jätä merkki käynnistäsi. Yksinpuhelu on tylsää... :)

Sisällön tarjoaa Blogger.