Ohjeet ja vinkit

Ohjeet ja vinkit
Ompeluohjeet ja -vinkit

Tee lapsen kanssa

Tee lapsen kanssa
Kototekoja lapsille

Sisustusteot

Sisustusteot
Koti

Kaikki paketissa



kaikki paketissa -kirja
Tämä postaus on osa Käsityöblogien yhteistä joulukalenteria. Eilisestä luukusta löytyivät Jotain uutta, jotain vanhaa, käsintehtyä ja kaunista -blogin ihastuttavat virkatut pakettikoristeet. Huomisesta luukusta vastaa Kangaskorjaamolla-blogi.

Joka ikinen vuosi jo joulukuun alussa Instagramiin alkaa valua kuvia toinen toistaan kauniimmin paketoiduista joululahjoista. Hyvissä ajoin -ihmiset siellä viimeistelevät hyvissä ajoin tekemiään ja hankkimiaan joululahjoja. Tässä kohtaa minä yritän uskotella itselleni, että kuvien täytyy olla fiilistelyä edellisiltä jouluilta. – Ei kai kukaan nyt ihan oikeasti paketoi joululahjoja vielä joulukuun alussa! Eihän… 

Sitä vartenhan on joululahjavalvojaiset. Jouluaattoa edeltävä ilta ja yö. Ja se kuuluisa viimehetken paniikki, jolloin ei estetiikalle ole sijaa, kun pakettia syntyy liukuhihnalta. Paketin päädyt nopeasti rullalle ja teippiä pintaan. Ripeät narun kiharrukset ja seuraava. Viimeisiin paketteihin ei jaksa enää tehdä edes pakettikortteja. Tussilla vain nimeä suoraan paketin kylkeen. 

Toisaalta. Voisihan sen tehdä toisinkin. Ja toiset myös tekevät. Kuten Kaikki paketissa -blogin Jani ja Aleksi, joiden Kaikki paketissa -kirjasta halusin arvostelukappaleen juuri edellä mainituista syistä. Toki muutenkin, sillä olen seurannut heidän blogiaan jo usean vuoden ajan. Meidän hätäisten ja ehkä vähän tumpeloidenkin paketoijien pelastusrengas on nyt siis tässä: Jani Koskisen ja Aleksi Lindbergin Kaikki paketissa, olkaapas hyvät!
kaikki paketissa kirjakaikki paketissa

kaikki paketissa kirja
kaikki paketissa kirja
kaikki paketissa
Katsellessani Janin ja Aleksin paketointitaidonnäytteitä ja miettiessäni omiani, mieleeni hiipii väistämättä ajatus siitä, että paketointitaidon täytyy olla synnynnäistä tai vähintään kotoa opittua. Meillä nimittäin lapsuuden kodissani paketointi oli aina pikkuisen sivuseikka. Luoja yksin tietää, mistä sitä iänikuista tapettiakin löytyi vuodesta toiseen lahjojen kääreiksi! Hyvänä kakkosvaihtoehtona toimi aina yhtä näppärä ja helposti muotoutuva folio. 

Samainen paketointimentaliteetti on siirtynyt omaan elämääni. Lisäksi sitä on vahvistanut taipumukseni tehdä asiat viimetipassa. Jos lahjaa itsessään tehdään viimetunneille saakka, ei paketointiin yleensä jää järin paljoa aikaa.  

Janin ja Aleksin kirja antaa minulle uskoa ja toivoa siitä, että asiat on oikeasti mahdollista tehdä myös toisin. Kaikki paketissa -kirja pitää sisällään ison määrän toinen toistaan upeampia paketointi- ja lahjaideoita, jotka on jäsennetty selkeästi teemoittain: syntymäpäivät, kyläviemiset, häät, vauvakutsut ja nimijuhlat, ystävänpäivä, valmistujaiset jne.

Kirjan paketointi-ideat ovat todella oivaltavia. – Ja sellaisia, että niitä ei todellakaan synnytetä aatonaaton lahjavalvojaisyönä. 😉 Vai mitäpä sanot esimerkiksi pastatähdillä koristelluista joulupaketeista, laskoksin viimeistellystä paketoinnista tai vanhasta negatiivista taiteillusta pakettirusetista. Ei syntyisi viimehetken paniikissa, ei.

Yksi henkilökohtaisista paketointisuosikeistani tästä kirjasta on koriste-esineen selkään kiinnitetty lahjakortti ja säilykepurkista sekä paperista askarreltu maalipurkki ja suti, jossa jälkimmäinen muodostuu sukista, jotka ovat siis se itse lahja. – Hivenen vaikea selittää, mutta nerokas oivallus. Ajankohtaiseen jouluteemaankin liittyen kirjassa on paljon erilaisia ohjeita pieniin joululahjoihin ja muistamisiin.
kaikki paketissa

kaikki paketissa

kaikki paketissa
kaikki paketissa Erityisesti ilahduin kirjan loppuosaan kootusta tekniikkaosiosta, jossa opastetaan kädestä pitäen esimerkiksi peruspaketin tekeminen, purkkien ja putkiloiden paketoiminen, rusettien tekeminen ja annetaan vinkkejä paketointimateriaaleihin sekä välineisiin. Silmäilin läpi paketointimateriaalien listaa. Kas kummaa, listasta ei löytynyt tapettia, eikä foliota. 😉
 
Kaikki paketissa on paketoinnin tiiviskurssi ja huikea inspiraatiokimara. Vaikkei kirjasta poimisikaan suoraan siellä annettuja ideoita, ne synnyttävät taatusti lukuisan määrän oivalluksia ja ajatuksia siitä, millaisia pakettiratkaisuja sitä voisi toteuttaa ihan itse.

On oikeastaan aika älytöntä jättää paketointi vähälle huomiolle, jos kuitenkin näkee vaivaa sisällön eteen. Kaunis ja ajatuksella tehty paketti kohottaa lahjan jalustalle ja kääntäen: hätäiseen paketoitu lahja on kuin maalaus ilman kehyksiä. Kuka ties tänä jouluna paketoin jokusen lahjan jo ennen aatonaattoa. – Hitaasti, hartaasti ja ajatuksella. Se tosin tietenkin vaatisi sen, että olisin ajoissa myös sisällön kanssa… Nähtäväksi jää.

*) Kirja saatu arvostelukappaleena Kustannusosakeyhtiö Otavalta/Nemolta

Jouluaiheisia postauksiani löydät koostetusti täältä

Piditkö tästä postauksesta? Liity blogini seuraajaksi, jollet jo ole! Saat tiedon uusimmista postauksistani esimerkiksi tykkäämällä FB-sivustani tai seuraamalla blogiani Instagramissa. Löydät blogini myös Bloglovinista 

8 kommenttia

  1. Kaunis kiitos ihanasta tekstistä ja kauniista kuvista. Jopa ihan hymyilytti, kun puhuit tapetista ja foliosta :D Ei siinä, kyllä niistäkin lahjapaketin saa aikaiseksi ja varmasti ikimuistoisia omalla tavallaan :) Kiva, että maalipurkkisukat olivat mieleen. Se on yksi henkilökohtaisista suosikeistani kirjassa. Ja on myös kiva kuulla, että loppuun kootut tekniikkavinkit koit myös hyödyllisiksi. Inspiroivaa joulun odotusta ja tsemppiä omaan kirjaurakkaan. Tulemme sen takuulla hankkimaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eipä kestä! Itse en oo kyl folioon tai tapettiin paketoinut. Hmm... tai ainakaan kovinkaan monesti. 😜 Voimapaperi on mun suosikkimatsku. Tykkään kun se antaa tilaa luovuudelle. Yksittäiset lahjat kyl jo nykyisin paketoin ihan ok, mut joulu on kompastuskivi. Kiitos kirjantekotsempeistä! ❤

      Poista
  2. Kaunis ja persoonallinen paketti on osa lahjaa. Kivoja ideoita. Sopivien paperien puutteessa olen sujauttanut lahjoja ommeltuihin pusseihin tai pikkukasseihin, kun niitä kankaita riittää. Jouluiloa Irmeli

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinhän se on. Ommellut, kierrätettävät pussukat onkin kiva idea. 🙂

      Poista
  3. :D mie kyl niin tunnistan tuon lahjojen viime hetkellä paniikissa paketoimisen. Ja varmasti se kulkee suvuittain, meilläkin lapsuuden kodissa joululahjat paketoitiin jouluaattona iltapäivällä! Joululahjat pääsääntöisesti hankitaan viime tipassa, tai ainakin viimeistellään. Siivosin eilen kaappeja ja löysin yhden joululahjan viime vuodelelta, jonka olin hankkinut ajoissa, mutta h-hetkellä en vaan enää löytänyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Teillä vedettiin siis vieläkin lähemmäs h-hetkeä kuin meillä. 😜 Lohdullista kuulla. Ja tuo viimeinen lauseesi sen kiteyttää: hyvissä ajoin tekeminenkin voi osoittautua huonoksi ratkaisuksi. 😅

      Poista
  4. Itse paketoin vain sanomalehtiin :) Toki niilläkin saisi vaikka mitä hienoja juttuja väännettyä mutta olen tavattoman huono paketoimaan.

    VastaaPoista
  5. Kirja kuten Kaikki paketissa -blogikin ovat varmasti innostavia. Ihailen ihmisiä, jotka jaksavat nähdä vaivaa paketointiin. Itse menen välillä helpomman kautta ja välillä jaksan vähän yrittää mutta kaukana näistä hienouksista ovat omat pakettini.

    VastaaPoista

Jätä merkki käynnistäsi. Yksinpuhelu on tylsää... :)

Sisällön tarjoaa Blogger.