Ohjeet ja vinkit

Ohjeet ja vinkit
Ompeluohjeet ja -vinkit

Tee lapsen kanssa

Tee lapsen kanssa
Kototekoja lapsille

Sisustusteot

Sisustusteot
Koti

Joulukoriste- ja lahjaideoita ohjeineen

sydänkoriste nahkatakista

posliinitusseilla koristellut glögimukit

jämälangoista koristekuuset
kookoksesta kynttilälyhty



Marraskuu on ollut perinteisesti Kototeon joulun startti. Niin myös tänä vuonna. Luvassa on monenlaisia koriste- ja lahjaideoita. Tänä vuonna satsaan erityisesti jälkimmäiseen, sillä joulun koristeluun blogissani on jo paljon ideoita. 

Joka vuosi olen aloittanut joulujutut postauksella, jossa kokoan yhteen edellisvuosien joulun tuoksuiset ohjeet. Niin nytkin. Tästä postauksesta löydät siis linkit kaikkiin blogini jouluaiheisiin postauksiin. Suurin osa ideoista on helppoja ja nopeita toteuttaa - jopa siinä kuuluisassa viimetingassa.

koristesydämet villapaidasta

lankatonttujen ohje

joulukoristeita kierrättäen


Kototeon suosituimmat joulupostaukset:

Kolme kertaa himmeli
Jättikaneleista tuoksuva koristekuusi


Henkilökohtaiset suosikki-ideani ovat kaksi seinälle ripustettavaa koristetta: vanhasta nahkatakista tehdyt kuusikoriste ja postauksen alussa näkyvä Sydänsade-koriste

jouluisia käsityö- ja askarteluideoita
Piparkakkumuottimakramee
Sydänsade - seinäkoriste nahkasta 
Jämälangoista ja päreistä/laudan pätkistä koristekuuset
Posliinitusseilla koristellut glögimukit
Piparkakun muotoinen jouluasetelma
Piparkakkutoffee kruunaa herkkusuun joulun
Jookos, sanoi kookos ja hyppäsi suomalaiseen joulasetelmaan
Lankatontun Comeback + ohje
Helmi Sirolan korteista joulukalenteri
Moderni kuusiryijy vanhasta nahkatakista
Jättikaneleista tuoksuva koristekuusi
Näin teet tyylikkään nahkaporon kuusenkoristeeksi! 
Kuusi kertaa kuusi: valitse ja tee oma sisustuskuusesi
Lasten silhueteilla koristeltu sisustustyyny ja vinkkejä lahjojen antamiseen
Kolme kertaa himmeli
Joulukoristeita ommellen ja kierrättäen
Sisustuskorit letittäen ja ommellen ontelokuteesta
Näin viimeistelet joululahjat itse tehden
Sydämen muotoinen joulukoriste vanhasta villapaidasta

Kototeko siirtyy nyt siis jouluaikaan - pysyhän kuulolla! Toki luvassa postauksia myös muista aiheista.

Pysy kartalla Kototeon jutuista! - Liity blogini seuraajaksi, jollet jo ole! Saat tiedon uusimmista postauksistani esimerkiksi tykkäämällä FB-sivustani tai seuraamalla blogiani Instagramissa. Löydät blogini myös Bloglovinista.

14 kommenttia

  1. Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  2. Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  3. Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  4. Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No sähän oot ollu todellakin sit early bird! :) Ja kiitos.

      Poista
  5. Voi taivas noi sydämet ovat kauniita samoin lehtipallot ♡ Meidän pikkuväki kyseli jo viime vuonna kuusen perään ja tänä vuonna se on varmaan hankittava. Koska meillä ei ole kuin muutama kuusenkoriste, niin päästään sit tekeen niitä vähän enemmän :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Johanna! Oi, joulukuusi on niin ihana! En voisi kuvitella joulua ilman sitä. 😊

      Poista
  6. Tuollaisia sydämiä onkin tullut tehtyä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo uskon sen. Ja varmasti monia muitakin kierrätyskoristeita. 😊

      Poista
  7. Tuo sydänsade on kyllä niin lempparini! Minäkin olen jo ihan joulufiiliksissä ❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niin on minunkin. 😊 Ihania joulufiilistelyjä sinnekin! 💓

      Poista

Jätä merkki käynnistäsi. Yksinpuhelu on tylsää... :)

Sisällön tarjoaa Blogger.